Vesan 11,2 kg hauki
ISON saamisesta onkin kulunut jo hieman aikaa, mutta kaikki sai alkunsa vuonna 1996, jolloin olin suorittamassa velvollisuuttani Valtion leivissä 11 kk. Oli kesäkuun 16. päivä ja olimme menneet vanhempieni kanssa mökille pistämään sitä kuntoon lähestyvää juhannusta varten.
Jostain kumman syystä minua ei juurikaan kiinnostanut siivous, mutta pakolliset maton puistelut tehtyäni virittelin meidän Tuussportin vesille ja uistelukamat valmiiksi. Ajattelin, että hauen kutu on jo ohi, joten hauet ovat hieman syvemmällä ja sinne pitää tarjota jotain jämäkämmän kokoista houkutinta. Oli aika tuulinen päivä (luoteistuuli, lämpöä noin +5 ) ja Haapaselällä löi vaahtopäät. Pyörin kutosen käyrää Susiluodon ja Jouhisaaren lähettyvillä ja seurailin syvyyttä tarkasti luotaimesta ja kiittelin sen toimivuutta. Pari tuntia olin siinä pyörinyt ilman mitään actionia ja kello oli noin neljä iltapäivällä, päätin vetää viimeisen kerran Susiluodon kupeesta ja lähteä sitten mökille, koska kylmäkin rupesi hiipimään pilkkihaalareista läpi.
Sitten Jäykkä vetovapani taipui kunnolla ja jarru pärisi. Olin varma että iso-nilsu oli kohdannut maaboltisin kohtuu jämäkästi. Vapa käteen ja varmuudenvuoksi tempasin sitä kunnolla, jos se vaikka olisikin kala. Toisessa päässä maapallo sai eloa ja silloin alkoi veri kiertää Lepolan pojan kropassa. Heti tunsi, että nyt on kyseessä vähän raavaamman kokoinen kala. Jäykällä vavalla oli hyvä pumpata isomusta kohti venettä ja väsytellä sitä. Välillä se veti pohjaan, kuten luupäillä on tapana ja sain vinssata sitä kohti paattia oikein kunnolla. Olin hyvilläni siitä, että kerrankin oli välineet kunnossa ja niistä se ei ainakaan jäisi kiinni. Toista oli kalastajan taidot ja kokemus, koska tuolloin minulla ei ollut kokemusta kuin jostain reilun kolmen kilon hauesta. Ensimmäisen kerran, kun hauki tuli pintaan meinaisi tulla tryffelit housuun, sillä niin julmetun kokoiselta sen niska ja selkä näyttivät. Nilsu näytti olevan kunnolla kiinni, joten jatkoin väsytystä samaan malliin.
Iski hirveä taistelufiilis ja taisin sanoa ääneenkin kalalle, että se ei voittajana selviä tästä taistelusta. Siirsin yläasteella tekemäni nostokoukun käteni ulottuville ja aloin tunnustella oliko kala jo valmis koukattavaksi. Yllättävän rauhaliselta se tuntui noin kymmenen minuutin väsyttelyn jälkeen. Hivutin jättihauen veneen vierelle, eikä sillä tuntunut enää olevan tsemppiä taistella. Otin nostokoukun käteen ja vein sen varovasti kalan pään taakse ja odotin sopivaa hetkeä, milloin kidukset aukeavat tarpeeksi levälleen. Siinä se oli, koukku alle ja salamannopea tempaisu. Kala heilahti veneen pohjalle ja minä hyppäsin istumaan sen päälle. Hapuilin melan käteeni ja puristin kalaa jalkojeni välissä, jossa se yritti rimpuilla hillittömästi. Nousin seisomaan ja sitten lyötiin oikein olan takaa haukea niskaan, jos mela olisi osunut jalkaani tai veneeseen siitä ei olisi hyvää seurannut.
Kala oli tainnutettu, puhaltelin hetken ja nautin fiiliksistä. Suuntasin voitonriemuissani kohti mökkiä ja mökkirantaan saavuttua huusin vanhemmilleni, että “kaloja olette ennenkin nähneet, mutta ette tälläistä!” Ihmetystä siitä riittikin, valtavan kokoisesta hauesta. Varmaa oli, että kymppi oli mennyt rikki, mutta kuinka paljon ei mökin vanhalla, kruunatulla puntarilla selvinnyt asteikon epäselvyydestä johtuen. Pakkasimme kamat ja laitoimme hauen isoon saaviin, jossa kuskasimme sen Leppävirralle punnittavaksi virallisesti. K-market E. Roposen, Kauppias Erkki Roponen, joka on tuttavamme, suoritti virallisen punnituksen. Kaupan vaaka näytti 11,198 eli 11,2 kg. Pituutta kalalla oli 120 cm ja ympärysmittakin yli puolimetriä. Ilmotin kalan vuoden 1996 Erä-lehden suurin haukikilpailuun, josta heltisi 32. sija sekä Metsästys ja Kalastus-lehden vastaavaan kisaan, josta sain palkinnoksi Rapalan Super Shad Rapin erikoisvärityksellä. Myös Leppävirran paikallislehteen, Soisalon Seutuun, äitini vei salaa kuvan hauesta. Siitä oli sellainen seuraamus, että sain sen kesän aikana demonstroida useasti kuinka kalan väsytys oli tapahtunut.
