Vanhankaupunginkoski
Vantaanjoen suu Helsingin Viikissä on nasta mesta. Siellä voi kalastaa, ihan vaan kävellä, sysätä fillarilla tosi kovaa pitkin Viikin polkuja ja ihan vaan nauttia luonnosta.
=====================
[Teksti: Ron Katz]
Edellisestä kalastuskerrasta Vanhankaupunginkoskella oli ehtinyt vierähtää jo kahdeksan vuotta, joten paikka oli muuttunut viime kerrasta totaalisesti. Viimeksi muistan, kun kalastelin kalaportaiden edessä ja koski oli pelkästään rännimäinen putous. Kalaa oli tuolloinkin tullut, lähinnä ahvenia, salakoita ja alamittaisia taimenia ja kuhia. Tällä kertaa kohteena olisivat mahdolliset nousutaimenet ja istutuskirjot. Kirjoja oli suvantoon istutettu sunnuntaina perhokalastustapahtuman yhteydessä ja nousutaimenia oli viikottain muutama kappale tullut huhujen mukaan. Nousukkaissa oli keskipaino ollut kovaa luokkaa: neljä kiloa puhdasta poweria!
Odotukset ja into korkealla lampsimme iltaluvat taskussa aloittamaan illan sessiota kosken yläosasta. Intoa nosti entisestään duunikaverin edellispäiväinen reissu koskelle, jolloin saaliiksi oli tullut pikkutaimenia ja yksi puolitoista kiloinen kirjo. Tosin nämä olivat tulleet perholla.
Ensimmäistä kalakontaktia ei tarvinnut kauaa odotella: valkovoittoisessa pikkuvaapussa jytki noin 30 cm:n tane, joka vapautettiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kalaa edes koskematta. Hetken päästä kaverini Ramin vaappua tukisti äkäinen lohenpentu. Pituutta tällä oli parikymmentä senttiä, mutta voimaa noin pieneksi yllättävän paljon. Yläosasta ei tapahtumia enää herunut, joten lähdimme alavirralle.
Kävelysillan alapuolelta nappasi seuraava taimen pieneen krominväriseen vaappuun. Kala esitteli koko akrobaatiorepertuaarinsa, mutta koukut olivat sen verran tukevasti suussa, että pihtien kanssa joutui kunnolla vääntämään. Samaa kokoluokkaa edellisen kanssa oleva kala päästettiin kuitenkin täysin vahingoittumattomana takaisin kasvamaan. Ramikin sai pikkutanen hetken kuluttua edellisestä. Salakoita pyöri koskessa pirusti, olisi voinut kuvitella, että sinne olisi saapunut kunnon kaloja mässäilemään niillä. Merivesi oli kuitenkin ollut jo pitkään todella alhaalla, joten ei mikään ihme ettei nousukaloja koskessa olisi. Seuraavien sateiden jälkeen pitäisi olla paikalla…
Kävimme kahvilla viihtyisässä Ravintola Kuningaskalastajassa ja heitimme vielä yhden rundin koskella aloittaen jälleen niskalta. Rami kävi heittämässä talviturkin pois, kun jalka lipesi mutaiselta kalliolta ja mies oli kainaloitaan myöten raikkaan viileässä koskivedessä. Onneksi oli kahluuhousut jalassa, fleece ainoastaan kastui läpimäräksi. Rami sai niskalta liudan pikkulohia perholla ja mullakin oli yksi tappi kiinni hetken. Vastuullisina kalastajina päätimme lähteä niskalta vikkelästi ja antaa lohipentujen olla rauhassa koukuiltamme.
Alavirrasta täräytti kromiseen minivaappuun vielä yksi pieni taimen ja pari tärppiä, kunnes koski hiljeni täysin. Ainoastaan suvannossa salakat jatkoivat syöminkejään. Veden pinta oli kuin sateella, tuikkeja näkyi joka puolella. Ihme, jos ei siellä seassa ollut jotain petokalojakin. Ruokapäytä olisi ollut katettu! Yhdentoista aikoihin laitoimme pillit pussiin. Syksymmällä uudestaan!
- Todella viihtyisä ja kalaisakin paikka keskellä Stadia.
- 10 vavan rajoitus pelaa hyvin, nyt sekaan mahtuu vielä mukavasti, mitä nyt alavirrassa voi ajoittain olla tunkua, kun kalastajat ovat pakkautuneet sinne.
- Kalaa tuntuu koskessa olevan erityisesti niskalla ja rauhoitusalueen ylärajalle sekä kävelysillasta alavirtaan olevalla koskipätkällä.
- Yhden kokemuksen ja kuulopuheiden perusteella toimivia vieheitä ovat erilaiset pikkuvaaput kooltaan 3-6cm, pienet virtavedessä toimivat lipat sekä jigit, joilla voi ronkkia monttuja.
- Väreinä taidetaan käyttää eniten erilaisia ärsyvärejä, mutta minulla ainakin pelasi paremmin luonnonvärinen vaappu, jota kannattaa käyttää silloin, kun koskessa on paljon pikkukalaa.
- Ykkösluokan välineet ovat sopivia koskelle, UL-vehkeilläkin pärjää, mutta jos se iso iskee, niin saattaa tulla äitiä ikävä!
