Tammisaari – pilkkimestarin matkassa ahvenia puntaroimassa

Alkuastelmat olivat aika huonot. Merivesi todella alhaalla (ollut jopa 1 m normaalia alempana), ja viikonloppuna todelliset tekijämiehet olivat jäänneet nollille ahvenpilkinnässä. Kuitenkin heti ensimmäisistä kairatuista rei’istä ensimmäisen 5 min. aikana 4 aapoa ylös, joten hyvältä näytti sittenkin. Ja kokokin oli haluttua kokoa. Yritimme kairailla sekä syvemmältä (pari kukkoahventa), että matalammalta samasta paikasta, mutta paria enempää raitapaitoja ei löytynyt. Matalammalla oli rakkolevää, ja sitten kävi perinteisesti. Pilkkiä vietiin salamanopeasti sivuun, ja siima poikki. Haukihan sen vei. Nilsun 4 cm papukaija oli historiaa. Yritin turhaan löytää vastaavaa tasapainoa. Siniselkäiseen ei tullut tärppejä, joten siirryin kevennettyihin (Piatun kalannahka). Päätimme pikku hiljaa siirtyä saaren niemennokkaan. Sieltä sitten tuli samalta reiältä 5 ahventa Timolle, ja toiseltakin reiältä pari Piatulla, mutta siinä oli kuitenkin ehkä vääränvärinen värikoukku. Ei usko riittänyt, joten vaihdoin muikun väriseen.

Päätimme siirtyä 10-paikalle. Jäätilanne oli parempi kuin missään vaiheessa tänä vuonna, joten pääsimme ihan avoveden viereen. Kairasimme kymmenisen reikää, mutta hiljaista oli kaikkialla.

Seuraavaksi palasimme saman saaren itäpäähän mistä aloitimme ja sen viereiselle matalikolle. Kun kaloja ei heti kuulunut, niin siirryin takaisin alkuperäiselle paikalla. Silloin sitten Timo aloitti hartiavoimin nostamaan ahvenia jään paremmalle puolelle. Neljännen jälkeen kalamiehen kateus voitti, ja palasin takaisin häntä koipien välissä ja kairasin reiän siihen viereen. Ambulanssi Rapala oranssilla mätikoukulla tuotti minullekin pari ihan kunnon kokoista ahventa, ja samalla Timon syöntihuippu oli taitettu. Päätimme kurkata jään alle kaiulla. Kaloja näkyi edelleen alla, mutta eivät ne meidän tarjonnasta enää piitanneet. Päätin kokeilla kastemadolla ja pystypilkillä, mutta se madon uintiharjoittelu oli aivan turhaa. Siirryimme kohti matalikkoa, ja raitapaitoja löytyi taas. Kello oli jo 14:00, kun päätimme kairata vielä pari reikää. Aluksi sain kolme pientä putkeen, ja sitten Timo nosti vielä 5 aapoa (4 filekalaa), eli ehkä olimme vihdoin löytäneet edes jonkilaisen parven. Kun syönti hyytyi, olikin jo aika lähteä. 

Mitä opin mestarin matkassa? Oikeilla välineillä: vapa (koko, vavan jäykkyys), ohut nanosiima (http://www.kalakaapu.fi/kauppa/product_catalog.php?c=173), 4 – 5 cm hyvä tasapaino käänteiselle liikennevalovärikoukulla, ja ripeällä uitolla tuottaa saalista. Kärpäsentoukkia ei tarvita. Ne vain hidastaa turhaa 😉 Se on uitosta kiinni pojat!

Teksti & kuvat: Kentsu