Syysreissun Etkoreissu 29-30.9 2012
Virallista syysreissua odotellessa osa FTK:n jäsenistä kävi jo herkistelemässä paikkoja syysreissun etkoreissun muodossa Porvoossa.
FTK Reissufakta | |
Ajankohta | 29.9-30.9.2012 |
Mukana | Tape, Jasu, Kentsu, Janne ja vierailevina tähtinä Mika “Haukikoira” Vornanen ja Hämppy. |
Missä | Porvoo |
Kalantulo | Haukia 27 kpl, suurimman ollessa Jasun 4,5kg. |
Ottipelit | Spinnerit + Bomber Herky Jerky “härö” värissä. |
Kelit | Lauantaina pilvistä, mutta poutaa. Sunnuntaina jo sadetta. Kalastuksellisesti kuitenkin kohtuulliset kelit. Veden lämpö 13-14 Lowrance astetta. |
Mökki | Degerängen mökki – OK perusmökki pienelle porukalle. Nukkumapaikat 7:lle, ei juoksevaa vettä, josta hieman miinusta. Mukava rantasauna. |
Veneet | Haukka ja AMT |
Yleisarvostelu | 8 |
AMT lauantai
Tape noukki Jasun matkaan klo 8:00, josta ääsmarketin ja alkon kautta venettä oltiin jo tiputtelemassa Tirmossa. Mökillä olikin Haukikoira omia kamojaan purkamassa, eikä kauaakaan kun olimme jo kantamassa kymmenien kilojen edestä gearia kohti rantaa. Vesillä oltiin klo 11:15, taivas oli kirkas, vesi 12-asteista ja etelätuulta 6-8m/s. Haukikoira oli selkeästi sitä mieltä, että merta edemmäs kalaan ei kannata mennä ja nyrpisteli nenäänsä hahmotelmista mennä vähän ulommas vaikka vesi oli kahvimaisen sameaa. Eikä ollut täysin väärässä. Lähirantoja viskellessä alkoi jo aika pian tapahtua. Jasun pumu-slideria kävi rannassa tökkäsemässä joku ja renkaiden perusteella ei ollut edes mikään joku-pieni, vaan joku-iso. Kappas-kappas, ei se samea vesi välttämättä mitään estä… ehkä. Piakkoin Haukikoira avasi oman tilinsä pienemmällä puikulalla ja hetken päästä raportoi ihan veneen veneen vieressä uistimen perässä tulleesta komean kokoisesta hauesta. Liikkeellä ovat siis, mutta ei kovin hanakasti ota kiinni. Runsas puoli tuntia startista haukikoira otti ylös myös ihan kivan kokoisen, 3,9kg hauen. Alkoi tuntua siltä, että taitaa ammattilainen tylyttää amatöörit aika karulla tavalla. Pian siirryimme Haukan perässä ulommas, jolloin saldo oli jo luokkaa ammattilainen 5, amatöörit 0.
Ulkona alkoi kala syömään hiukan paremmin myös muillekin kuin ammattilaiselle. Jasu rankaisi kaikkia muita ottamalla ylös 4,5kg hauen Herky Jerky WIGG4:lla ja puolen tunnin päästä paikkasi samaisella uistimella 3,82kg haukirouvan. Tästä eteenpäin tapahtumia oli tasaiseen tahtiin. Jasu otti pari pienempää, Tape myös. Haukikoira tosin oli paljon parempi. Viiden jälkeen Haukikoira yllätti ottamalla henkarilla 640g ahvenen joka kieltämättä saattoi olla päivän hienoin saalis. Kotirantaan saavuimme puoli seiskan maissa. Saldot kertoivat karua todellisuutta Kaivokselan jampoille. Jasu – 4, Tape – 2, Haukikoira – 11. On se kova.
Haukikoira lähti pian painelemaan himaan jättäen pojat nauttimaan häviäjän maljaa. Jasun 4,5kg fisu oikeutti keltaiseen paitaan, joka lohdutti hieman.
Haukan lauantai:
Klo 8:00 nähtiin Jannen parkkisella. Paketti matkaan ja Hämpyn hakuun. Hämppy kysyi ennen reissua onko jerkkien määrällä rajoitteita. Nyt tiedämme miksi. Ensimmäisen kerran Nitrokin tiesi, että nyt on tavaraa kyydissä (sillä on vedetty kuitenkin traikkua jarrupäällä useita kilsoja ilman mitään huomiota kuormasta ks.:https://www.fishingteamkalu.fi/2011/10/24/loviisa-102011/). Piti siis mennä kantoavuksi. Kevyet kamat ja vavat autoon, jerkkilaukut yms. veneen kyytiin.
Tape ja Jasu nähtiin Porvoo asS-marketilla. Nopea pyörähdys kaupassa ja Alkossa. Haukikoirakin saapui paikalle, ja sitten kohti Tirmoa. Veneet laskuun ja kamat mökille. TST-suunnitelmana lauantaille oli mennä kirkkaille vesille, kun oli pelko perseessä Porvoonjoesta laskevan likaisen veden takia. Heti mökin vierestä tuli pari kalaa, ja pari isojen seurimoa, mutta näin jälkikäteen ikävä kyllä pysyimme suunnitelmassa.
Kirkkaassa vedessä oli kiva kalastaa, jerkkien uinnit näki hienosti, ja odotukset olivat korkealla. Mutta kun aloitimme ns. suoltorannoilta ja lahdista joihin ei tuullut, niin kalat eivät uskaltaneet purra uistimiin, vaan pysyivät kaislikon sisällä, ja kuin kiusallaan siellä sitten loiskivat. Tuulisilta paikoilta saatiin omat pois padasta (Janne ja Kentsu sai, Hämppy ei ;), mutta vaikeaa oli, ja lähdimme pariksi vikaksi tunniksi takaisin. Hämpyn suosikki rekauspaikasta sitten nousikin Hämpylle kolme haukea putkeen. Loppuaika kiukutettiin vielä vanhoja mökin lähimestoja tuloksetta. Päivän saldo: Hämppy: 3, Kentsu 3 ja Janne 1 + J/K isompien karkuutus, Jannella varma 5+, K 3-4 kgn välillä kyljen perusteella. Selkeä ottiväri oli vähän hukassa, mutta Bomberin Herky Jerky Wigg4 (keltainen punaisella ja mustilla iskupisteillä), eli härö toimi parhaiten, kakkosena spinnerit: Seducer ja Lindy.
Iltapalaksi vedimme haukilohikorvapuustit yrittituorejuustolla. Hyvää oli. Täytyy tehdä myöhemminkin. Musiikki ja meno taukosi puolen yön jälkeen, ja tasainen tuhina (kuorsaus) heilutti seinärakenteita.
AMT sunnuntai
Taivas näytti uhkaavalta, joten venekunta AMT otti rauhallisesti lähdön kanssa odottaen merkkiä säiden jumalilta. Pian taivas repesikin ja totesimme mökillä fiilistelyn olevan huomattavasti mukavampaa. Haukka oli laskeutumassa siiviltään jo 13:30 ja suurin piirtein samoihin aikoihin venekunta AMT oli nostamassa pakettia ylös. Kalaa nähtiin ihan riittävästi eilenkin ja kamat pysyivät kuivina. Ei harmita. Oikeastaan tosi jees.
Haukan sunnuntai:
Sunnuntaiksi oli luvattu sadetta koko päiväksi, ja yöllä sitä tuli kunnolla, joten nukuimme pitkään (klo 9:00). Tosin viiden kuuden välillä oli koko haukan miehistö ylhäällä (PuuCeessä).
Aamupalamätöt naamariin, ne ketkä pystyi, ja puolipilviseen keliin kalaan. Vesi oli Pellingin edustalla erittäin kirkasta. Aikataulu oli tiukka, kun 13:30 piti vene olla ylhäällä, joten kävimme täsmäiskuina heittämässä lahdukoita. Heti ensimmäiseen mennessä oli Jannen härössä 1,5 kg:n hauki kiinni. Alkoi siis lupaavasti. Vettä alkoi ropista aluksi maltillisesti ja lahdukassa oli syömingit päällä. Rauhallinen lähestyminen ja jerkkiä sekaan. Ja hetken päästä oli Hämpyllä edellisen kokoinen kiinni. Ja sitten vesihanat täysille ylhäältä, ja syönti loppui kuin seinään. Satoi todella kovaa ja kastuimme kunnolla. Päätimme suunnata seuraavaan paikkaan ns. kakkoslahteen. Se oli taas tuuliton paikka, joten ei mitään. Sitten menimme ns. pyhimpään, ja sisäänmeno kanjonissa näkyi heti jo liikettä. Pommituksen alussa oli syönnös päällä, mutta ei kaloja. Siirryimme the mestaan, mutta siellä oli hiljaista. Oli aika kääntää kokka kohti nostopaikkaa, mutta Kentsulla oli vielä päivän kala saamatta, joten kiinni reissunpelastaja: Ace Sweet Shad 66 OB. Kentsu heitti keulasta kanjonia, ja kolmannella heittolla oli kakkosen hauki kiinni. Saman kanjonin suulta vielä pari perättäistä tärppiä. Nopeasti vielä yhteen samantyyppiseen paikkaan, johon tuuli sopivasti, mutta yhtä veneen viereistä karkuutusta ja seuriota lukuunottamatta ei kaloja. No aina, kun on aikataulu, niin silloin on kalat aktiivisia, ja niitä oli vähän joka paikassa.
Jälkiviisaus: lauantaina olisi kannattanut viettää mökin ympäristössä. Ihan ok reissu, sitä yhtä isoa jäi kaipaamaan. No se korjataan päivä-/syysreissulla 😉
Yhteenveto:
Mahdollisuudet oli + 5 kg:n kalaan, mutta ei missään nimessä vielä kerhokalaan. Vesi oli vielä liian lämmintä.
Mukava reissu kuitenkin! 🙂
Tekstit & kuvat: Kentsu, Janne, Jasu