Spinnerparty@Minttupuffetti

FTK Pikaraportti

Ajankohta3.7.2012
MukanaVille, Ron
MissäLäntinen merialue
Kalantulo25 kpl haukia, suurimmat 3+, 5,3kg ja 6kg
OttipelitSpinnerbaitit
Bullet TimeTasaisesti noin klo 18-22 välillä
KelitAurinkoista, tuulta 5 m/s. Vedenlämmöt +19 kieppeillä
VeneMinttupuffet
Yleisarvostelu10- (miinus tuli vavan katkeamisesta)

Heinäkuun ensimmäinen haukisessio käynnistettiin Villen kanssa kuuden aikoihin leppeässä kesäsäässä. Homma alkoi varsin mallikkaasti, kun ensimmäinen paikka tuotti puolessa tunnissa 6 haukea + tärpit. Kalat osastoa lastentarha ja teini-ikäiset, mammaosasto jäi uupumaan.

Siirtymä spotti nro 2:een ja sieltä mulle ensin puoltoistakiloinen ja sitten Ville poimi raivokkaasti iskeneen kakspuokin. Saman paikan tuulen ja tyynen reunalta omaan Lindyyn napsi kolmella heitolla kolme kalaa, yksi tyhjä heitto ja sitten neljäs. Ei paha! Koot vaan teiniosastoa eli 1-2kg, mutta villisti taistelevia. Kalat olivat ihan puskanrajassa eli sinne kun heitto osui, niin isku tuli välittömästi.

Seuraavaksi siirryimme saman paikan tuulen puolelle, josta ensin Villelle kakkosen kala ja sitten mulla pehmeä imaisu, jota en alkuun rekisteröinyt edes kalaksi, mutta kun raskaat potkut alkoivat tuntua vavassa, niin johan sitä horroksesta heräsi. Mukava jytkyhän siellä siiman päässä! Kala meni menojaan eikä meinannut millään antautua, välillä väisteltiin potkuria ja ankkurinarua, välillä yritettiin estää kalaa pääsemästä puskiin. Lopulta mies oli kalaa vahvempi ja Ville bogasi kalan punnittavaksi. Tuplajess, varma fintsa ja listakala Suursaalistajaskaban tyhjiin sloteihin! Salterin lukema heitteli 5,9 ja 6,1 kg:n välillä, joten riita pantiin puoliksi ja tuomio oli tasan kuusi. Kala ei ollut ottanut hittiä lainkaan ja lähtikin reippasti uimaan fotojen jälkeen.

Seuraavat siirtymät eivät tuottaneet tärppejä kummenpaa, joten tilanteessa 10-6 päätimme yhden koeponnistamattoman paikan kautta palailla samoja latuja pitkin takaisin lähtöruutuun. Kyseisen paikan tuulenpuolen reuna antoikin sitten useamman kalan, parhaimpana Villen 3+.  Valuimme tyynen puolelle, josta puolihuolimattoman kaislanjuureen osuneen vippauksen päätteeksi oranssi-mustaan Lindyyn päräytti raavaampi otus kunnon pärskeen kera. Tälläkin kalalla oli reippaasti menohaluja ja se esitteli akrobatiataitojaan useaan kertaan, joista muutamat lohimaiset hypyt saatiin taltioitua Villen kameralla. Kala arvioitiin neloseksi, mutta ylösnostettaessa se vaihtuikin vitoseksi. 5,3kg oli tarkka paino, sikajees! Toinen listakala samalle illalle, reissuhan oli jo tässä vaiheessa kauden paras!
 
Loppuilta tuotti vielä 3 normihaukea+tärppejä ja satamaan ajellessa voitiin todeta reissun olleen erittäin onnistunut, kappaleita kun tuli lopulta 25, joista kaksi yli vitosta. 
 

Teksti: Ron

Kuvat: Ville