Silvolan tekoallas

Silvolan tekoaltaalla ei saa kalastaa. Mutta jos siellä saisi, sieltä voisi saada kalaa.

Faktaa:

 

* Valmistunut 1962.
* Pinta-ala on 0,5 km2, keskisyvyys 10m.
* Sijaitsee Vantaan alueella Ylästön vieressä, mutta altaan omistaja on Helsingin kaupunki
* Toimii Päijännetunnelin tasausaltaana ja pääkaupunkiseudun vesivarastona esimerkiksi kriisitilanteen sattuessa
* Ennen Päijännetunnelin valmistumista altaassa oli Vantaanjoen vettä, mutta tunnelin valmistumisen jälkeen vesi on Päijänteestä.
* Alueella on oleskelu kielletty enintään 50 päiväsakon uhalla.
* Aluksi kieltoa ei ollut, mutta kun allas otettiin käyttöön vesivarastoksi oli alue aidattava. Huoli siitä, että vastuuton mattojen ja autojen pesu altaalla saastuttaisivat veden oli syynä tähän.
* Kalasto on monipuolinen: taimenta, siikaa, ahventa, särkeä, kuhaa, karppia jne.
* Muut kuin jalokalat ovat perua ennen Päijännetunnelin aikaa, taimenet ja siiat on istutettu veden laadun seuraamista varten (lohikalathan ovat tunnetusti tarkkoja veden laadusta).
* Vantaan kaupunkin sallisi kalastamisen altaalla, mutta Helsinki ei. Vaatisi ympärivuorokautista tarkkaa valvontaa ja rajoitetun kalastajamäärän.

 

Haastattelimme altaalla kalastamisesta erästä nimettömänä (ymmärrettävistä syistä) pysyttelevää henkilöä, jolta irtosi seuraavanlaisia kommentteja:

 

“Löysimme paikan vuonna -93 ja kävimme altaalla kalassa säännöllisesti vuoteen -97 asti. Alkuvuosina kalaa, lähinnä taimenta ja ahventa, tuli valehtelematta joka reissulla. Taimenet olivat pääsääntöisesti 35-40cm:n mittaisia, suurin saamani painoi 900g ja oli 43cm pitkä. Huhuja kyllä kuultiin huomattavasti raavaammista tantuista, mutta emme semmoista koskaan edes päässet näkemään. Siiat sitävastoin olivat komean kokoisia, kiloinen oli aivan normaali kala. Saamamme siikojen koko oli haarukassa 0,5 – 2 kg. Ahvenet olivat myös kivan kokoisia, suurin on painanut vajaa 400g. Yksi reilusti yli puolikiloinen (selkäevän koon perusteella arvioituna) on ollut kiinni. Syksy ja kevät olivat ylivoimaisesti parasta aikaa lohikalojen pyynnissä, kesällä taas tuli ahvenia mukavasti. Uistimina ykkösiä olivat Abun ja Vibraxin lipat sekä erilaiset kevennetyt lusikat (JK, Aave). Jostain kumman syystä kalantulo väheni merkittävästi vuoden -95 jälkeen ja viimeinen taimen, joka uistinta puri, tuli keväällä -98.”

 

Harmi, että paikka on kielletty, sillä altaasta voitaisiin luoda kiinnostava ja kalaisa lupakohde, jonne kävijöitä riittäisi ympärivuoden runsaasti. Kunnes näin tapahtuu, kalastus altaalla on lainvastaista ja omalla vastuulla tapahtuvaa.

 

[Lähteet: Sekalainen kokoelma netissä julkaistuja juttuja ja Hesari 21.8.1995]

 

Tekiksellä ei mene läpi “ai eikö täällä saakaan kalastaa, en tiennyt”-selitykset.

 

Helsingin Veden asiakaspalvelu jees!

 

Helsingin Veden nettisivuilta löytyy palautelomake, jota kautta lähetimme elokuussa 2002 kysymyksen Silvolan Tekoaltaasta yleensä. Vastaus tuli muutamassa päivässä perinteisellä postilla kirjoitusvirheen vuoksi. Loistavaa asiakaspalvelua kuitenkin.