Pihatalkoot 16.4.2016

FTK Pikaraportti

Ajankohta16.4.2016
MukanaJukka, Janne, Hämppy ja Kentsu iltavuorossa
MissäItämeri
Kalantulo7 kpl ylös. Hämpylle 9.34kg/108cm. Muut putkiloa/perustorpeedoja. Jukka kruunattiin kappalekuninkaana.
OttipelitPig Shadit
Bullet Time12:15
KelitPuolipilvistä ja aurinkoista. Vesi +6,2 – 8.2 Lowrance astetta (muutamissa paikoissa paikoittain jopa +12!). Ilma +6-8 astetta.
Yleisarvostelu9

Aamu lähti käyntiin kasin maissa, kun autot hurahtivat auringon paistaessa mestoille. Jammu pudotettiin veteen ensimmäistä kertaa tänä vuonna, pientä pihahommaa talkooperiaatteella lihasten lämmittelyn merkeissä ja ulos kohti uusia urotekoja.

Ensimmäinen kohde piti olla varma nakki, tuttu alue, josta on aiempina vuosina on noussut kiitettävästi isoa haukea, puikkojen kera. Pettymys oli suuri, sillä aluetta sahasi jo kaksi kalakuntaa. No, ei auttanut kuin vaihtaa paikkaa, sekaan ei viitsinyt tunkea.

Ensimmäiseksi kalastuskohteeksi valittiin toinen tuttu lahti, josta on myös noussut isoja, mutta vuosia sitten. Lahtea lähestyttäessä saatiin ekat kalakontaktit, puikkoja, mutta kalaa silti. Fiilis nousi, kalaa on paikalla. Lahtea sitten sahattiin, keskustaa ja reunoja, kulkien kohti peräpussia. Perän kaislikon edustalla Jannelle tärppäsi, isosti, mutta ei pysynyt tällä kertaa. Pig Shadin koukuissa oli kuitenkin iso suomu muistona maistiaisesta. Samaa kohtaa ja sen ympäristöä pommitettiin jonkin aikaa, kunnes Hämppy ilmoitti maturesta treffikutsusta. Päivän eka kala kiinni ja tuntui pysyvän. Ei muuta kuin Jukalle haavi käteen, ja kala haaviin. Tärpistä haaviin ei mennyt edes minuuttia. Koko venekunta arvuutteli painoa, “kasi se on” – “kerhokala varmasti”. Tähän väliin fisu osui, haavissa punnittuna 10.30kg ja siitä kun vähensi 960g haavin, saatiin viralliseksi tuloksiksi 9.34kg. Hetki kalan vapautuksen jälkeen Hämppy hoksasi, että kyseessähän oli PB painon suhteen, 200g turvin.

Fiilis korkealla jatkoimme lahden perkaamista. Muuta merkittävää ei sitten saatu aikaan, ellei lounasta lasketa.

Siirtyminen päivän todennäköisesti vikaan lahteen, toinen tunnettu kutupaikka. Sitäkin hakattiin ahkerasti ja pari puikkoa käväisi veneessä Jannen ja Jukan kumit suissa, mutta mitään sen suurempaa ei saatu aikaan. Veden lämmöt lähenteli jo kymmentä astetta, mutta isot loistivat poissaolollaan?

Jannella alkoi peliaika loppua, rannassa piti olla ennen viittä. Pari nopeaa kohdetta vielä, mutta kalaa ei saatu. Janne tiputettiin puoli viideltä ja jäimme odottelemaan Kentsua, jolla alkoi päivän mittaa polttaa ajatus iltakalasta – mies saapuikin rantaan viideltä “iltavuoroon”.

Viidestä noin puoli ysiin työstettiin toista metrikalaa. Kävimme aika monessa kohteessa pikapistoilla, uusia ja vanhoja, mutta suuria legentoja ei syntynyt. Yhdestä erittäin matalasta lahdesta, jossa venekin kävi välillä pohjassa lepäämässä, löytyi elämää – kalaa oli paljon. Kentsulle ja Jukalle tulikin kaksi merkintää mieheen, pari kolmosnelosta suurimpina.

Päivä paketissa auringon laskiessa. Ei ihan huono päivä. PB on aina mahtava suoritus!

Teksti ja kuvat: Artistit.