Parainen 10/2001


Syksyn kalareissun kohteeksi oli tällä kertaa osunut Parainen ja Björkholman lomasaari. Kohdetta oli mietitty niin ohraisen kuin päätteenkin äärellä ja kun Kurtin ja Gullin (?) isännöimä Björkholma osoittautui edulliseksi ja kalaisaksikin mainostetuksi kohteeksi (Tuiskusen, Pokan ja erinäisten keskustelufoorumien käyttäjien mukaan), valinta oli selvä.

Torstai 4.10

Kymppihauet ja kilon ahvenet silmissä lähdimme koko remmi yhdeksän tienoissa ajelemaan täyteen lastatulla autolla Paraista kohti. Pakkeihin oli taas ilmestynyt liuta uusia kuvia kalojen päänmenoksi, Vesku ja Ville olivat hankkineet uutuutta vielä hohtavat kelluntapuvut edellisestä Ahvenanmaan reissusta viisastuneena ja lisäksi Veskulla oli upouusi Dööri ja siihen sopiva vapa ohentaneet lompakkoa entisestään – pian selviäsi olivatko rahalliset uhraukset kannattaneet vai ei! 

Paraisten keskustaan saavuimme yhdentoista maissa ja päätimme ensi töiksemme mennä kiskaisemaan kevyen kenttälounaan paikalliseen lounasravintolaan, joka ei ollut varmaan aikoihin nähnyt tällaista väenpaljoutta! Sen verran kuolleelta keskusta ja ravintola näyttivät… Ruoka oli joka tapauksessa hyvää ja sitä oli riittävästi. Ruokailun jälkeen lähdimme täydentämään varastojamme paikalliseen väkijuomaliikkeeseen sekä ruokakauppaan, josta otimme mukaan muutaman kartan suunnistusta helpottamaan…

Lauttarannassa hetken odottelun jälkeen Merenkulkulaitoksen yhteysalus m/s Viken pyöräytti potkurit käyntiin ja sitten oli menoa. Björkholmaan ja mökille saavuttuamme purimme kamat vikkelästi autosta ja päätimme lähteä samantien vesille. Jäin pukemaan kelluhaalaria, kun muut lähtivät hakemaan veneet satamasta mökkirantaan. Lastasimme vavat,pakit ja virvokkeet veneisiin ja aloitimme nelisen päivää kestävän lepolomamme!

Keli oli melko kiukkuinen ja tuuli puhalteli tiukasti lännestä päin, kun saavuimme ensimmäiselle mestalle, pienehköön kaislaa kasvavaan lahdukkaan Björkholmin ja Granholmin välissä. Eipä aikaakaan, kun ensimmäinen hauki oli jo käynyt laidan paremmalla puolella. Vesan Hauki-Aavetta oli purrut noin kiloinen perusputki. Tämän jälkeen lahdukasta ei muita tapahtumia enää tullut, joten lähdimme eteenpäin. Ajoimme lahdukan keskellä olevasta väylästä läpi ja tulimme saarten väliseen suojaisaan salmeen. Ville nappasi rakkoleväpöheikön viereltä pienen hauentumpin, muille ei mitään. Päätimme hieman uistella, koska heittämällä ei näköjään ainakaan isompia tullut.

Ratkaisu ei ollut huono, ainakaan Villen mielestä, sillä hetken päästä Villen 13cm:n musta-hopeista Jointedia vietiin pehmeässä tärpissä. Kala tuntui aluksi parikiloiselta, sen verran heikkoa oli vastarinta. Villen vinssatessa kalaa lähemmäksi alkoi kokoluokitus nousta reilusti ylöspäin. Kala oli ainakin vitonen! Jakke koukkasi hauen varmasti veneeseen, jolloin paljastui rauhallisen käyttäytymisen syy: koukut olivat kiinni kielessä, mikä varmaan teki haukiparan mielestä aika kipeää. Katselimme Vesan kanssa toisesta veneestä koko episodia ja Villen nostaessa komea kala voitonriemuisesti ilmaan, annoimme asiankuuluvat aplodit onnekkaalle pyyntimiehelle. Punnitus näytti kalan painoksi tasan 7kg. Johan paukkui Villen aikaisempi alle kolmen kilon enkka komeasti! Mies oli yllättäen yhtä hymyä loppuillan…

Olipa komea aloitus reissulle, tuumimme suunnatessa seuraavilla apajille. Kalaa ei enää tullut, iltakin alkoi jo lähestyä ja taivas pimentyä, joten päätimme lähteä takasin mökillepäin ja kopaista vielä aiempi lahdukka läpi. Mulla oli yksi tärppi, mutta Vesa koukkasi hetken taistelun päätteksi 3,625 kg:n hauen veneeseen.

Komea oli tämäkin kala, mutta milloin tulee mun vuoro, ajattelin kalamiehen kateuden nostaessa rumaa päätään. Kuvien oton jälkeen, Vesa laski kalan takaisin elementtiinsä ja lähdimme kohti mökkiä, jossa Ville jo perkasi suurta saalistaan. Loppuilta meni ravinto- ja nestetankkauksen merkeissä saunaa unohtamatta, joka tarjosi alkuun rutikuivat löylyt. Karttoja tutkittiin vielä yömyöhään ja ihmeteltiin Turpeaa Pillua eli TP:tä, joka oli melkoisen eksoottinen tapaus sekä punaisista Kontio-saappaista kiksejä saavaa herraa!

Perjantai 5.10

Heräsimme aamulla kahdeksan aikoihin ja aamiaisen jälkeen istuimme taas Terheissämme. Suunnitelmana oli aamun ja aamupäivän aikana kiertää Heisalan saari, jonka ympärillä oli kartan ja Erän mukaan useita herkullisia mestoja. Ensiksi kävimme kuitenkin kokeilemassa pientä matalikkoa Björkholmin ja mantereen välissä, joka näytti paikalta, jossa ahven viihtyisi. Ketään ei kuitenkaan ollut siellä kotona, joten lähdimme kierroksellemme.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli suuri pohjoiseen avautuva lahti Heisalan länsiosassa. Jakke nappasi ekoilla heitoilla potran ahvenen ja mäkin sain oman tilini vihdoin auki noin kiloisella hauella, joka iski itse tehtyyn 12cmn:n “pilvi”-Ukkoon. Ville ja Vesa napsivat myös muutaman ahvenen ennen kuin paikka hiljeni totaalisesti. Jatkoimme matkaa.

Loppukierros eteni melko mitäänsanomattomissa merkeissä. Mulla oli yksi noin kiloisen seurio ja Jakke sai pari pientä pulikkaa ja joitain pienehköjä abuja. Vesalla ja Villellä taisi olla vielä hiljaisempaa, joten yhden aikaan mökille palattuamme olimme kuluttaneet roimasti gasoa saaliin jäädessä odotettua reilusti heikommaksi. Ei ollut hauki syönnillä jostain syystä. Mökillä söimme körpäkät Villen eilisesti hauesta, jonka jälkeen menimme Veskun kanssa pienelle ruokalevolle Jaken ja Villen valmistautuessa lähtemään mantereelle kauppaan.

Vajaan tunnin nokosten jälkeen aloimme kiskomaan Vesan kanssa haalareita uudelleen niskaan. Suunnitelmana oli pyöriä jossain lähivesillä, jotta Ville ja Jakke löytäsivät meidät tultuaan. Kalastus sujui tapahtumitta Villen hauen ottipaikalle saakka, josta narrasin Vesan lörpötellessä luuriin noin puolikiloisen hauentumpin. Tämän jälkeen oli taas hiljaista pitempään.

Jakke ja Ville olivat jo saapuneet takaisin mökille ja olivat paraikaa putputtelemassa meitä kohti. Tapasimme Granholmin itäpuolella, jossa pojat täydensivät nestevarastoamme meidän kiitellessä kovasti. Otimme suunnan kahden saaren väliin, jossa olimme käyneet jo eilenkin. Sain ruskealla matojigillä toisen hauenpulikan pintakiven viereltä ja Ville avasi tilinsä kiloisella Tail Danceriin erehtyneellä vihermakkaralla. Loppuillan kalat sitten välttelivät meidän vieheitämme eikä saalistilastoihin tullut uusia merkintöjä. Illanvietto mökillä sujui samanlaisissa tunnelmissa kuin edellisenäkin iltana.

Lauantai 6.10

Tarkoitus oli herätä jo seiskan maissa, mutta ihan niin aikaisin emme ylös päässeet. Sää vaikutti pahalta kalastusta ajatellen: peilityyntä ja pilvetön taivas! Yrittänyttä ei laiteta, ajattelin syödessämme aamiaista. Päivän agendana olisi lähteä pohjoiseen ja luoteeseen Airiston suuntaan ahvenia jahtaamaan. Itse kyllä olin enemmän kiinnostunut hauista, mutta edellisen päivän surkea syönti ja tämän aamun pläkä eivät paljoa lupailleet…

Ajellessamme kohti oletettuja ottipakkoja, ei voinut olla huomaamatta viikonlopun vaikutusta veneiden määrään vesillä. Eilen ja toissapäivänä oli ollut mukavan rauhallista, mutta nyt kalaveneitä pörräsi joka puolella. Kaikki ottipakat näyttivät miehitetyiltä ja jotkut osaavat nostivat saalistakin veneeseen. Parkkeerasimme erään saaren kupeen, jossa ranta ja kalliot viettivät jyrkästi veteen. Ahvenia alkoi nousta harvakseltaan, mutta minun jigeistä ei ollut yksikään kiinnostunut. Olikohan uittotyylissä vikaa vai vieheessä tuumin, kun Ville nosti jo neljättä abuaan. Vesa ja Jakke olivat vaihtaneet jo maisemaa, me taas päätimme suunnata kohti kaislikkoja haukien toivossa.

Turha toivo, ei näkynyt eikä kuulunut haukia eikä mitään muitakaan kaloja. Sahasimme eri mestoja parisen tuntia kyllästymiseen asti ja kellon näyttäessä yhtä päätimme lähteä mökille nauttimaan lounasta. Aamupäivän saldo oli yksi (1) ahven mulle ja vajaa kymmenen Villelle. Vesalla ja Jakella ei ollut käynyt sen parempi tuuri, joten iltapäivällä pitäisi sitten hanat aueta, muuten alkais uskonpuute vaivaamaan.

Olimme taas vesillä masut täynnä noin neljän aikoihin. Nyt ois tarkoitus kokeilla Heisalan pohjoisrantoja ja lahtia. Sää oli muuttunut pilvisemmäksi ja tuulikin oli alkanut nousta, joten odotukset olivat taas vähän kohonneet. Ensimmäinen kala suostui iskemään Heisalan lossirannan viereisestä kaislikosta pilanpäiten heittelemääni Reflexiin. Painoa ei ollut hauelle kertynyt kuin ehkä juuri kilon verran, joten se sai vapautensa takaisin.

Uistelimme Heisalan kuvetta ilman tapahtumia, välillä taisi muutama sadepisarakin tipahdella. Jonkin päästä saavuimme suureen lahteen, jonka länsipuolella rehotti suuri kaislikko. Uistelimme kaislikolle ja aloimme heittelemään. Paikka näytti hyvältä ja eipä aikaakaan, kun ensimmäinen kala jo pyristeli Villen koukussa. Parisataagrammanen abuhan se siellä. Hetken päästä tuntui nykäys mun reflexissä, mutta ei jäänyt kiinni. Parin karkuutuksen jälkeen mä sain myös ahventilini auki. Ville oli jo kiskonut muutaman ylös asti. Hopeiset pikkukalat hyppivät silloin tällöin aivan kaislikon edellä paniikissa ilmaan. Haukiko siellä niitä jahtasi? Myöhemmin selvisi, että abujahan ne olivat… Vesa ja Jakke oli myös löytäny paikalle, mutta se ei niitä vakuuttanut. Me päätimme Villen kanssa vielä jäädä yrittämään,mikä osoittautui oikeaksi valinnaksi!

Veneemme ajelehti lahden reunaan pienen kallion edustalle, jonka juureen heitin harmaan kalajigini. Tömps, tukistus oli tiukka ja hetken päästä veneessä potki n. 300 grammanen abu. Seuraava heitto ja taas kiinni! Edellisen kokoinen veijari pääsi kaverinsa kanssa ämpäriin polskimaan. Vieressä Ville veteli abuja samaan tahtiin kuin minäkin. Yksi ylössaatu oksensi veneen pohjalle muutaman hopeisen salakan. Jaaha, abut olivat siis salakkajahdissa, mikä selitti aikaisemmin hyppimisilmiön. Onneksi mulla oli juuri salakan värinen ja kokoinen kalajigi siiman päässä, joten suoltaminen jatkui.

Puolisen tuntia kiskoimme ahvenia veneeseen, kunnes alkoi olla jo niin hämärää ettei kohta näkisi enää mitään. Nyt olisi pakko lopettaa, muuten emme ehtisi mökille ennen pimeää. Ämpäri oli tupaten täynnä 200-300g:n ahvenia ja lisää tulisi, jos vain jäätäisiin heittelemään. Suurin oli tietenkin päässyt karkuun nostettaessa, haavin puute oli kurja juttu. Harmitti hieman lähteä, mutta olihan kalaa jo yli tarpeitten muutenkin. Päätimme tulla kokeilemaan paikkaa uudelleen aamulla.

Rannassa Vesa ja Jakke ihmettelivät komeaa ahvensaalistamme ja tarjoutuivat armeliaasti auttamaan perkaamisessa, missä olikin hommaa ihan tarpeeksi. Ahvenia oli noin kymmenisen kiloa yhteensä. Vesa kertoi saaneensa 26cm:n Nilsulla parikiloisen hauen uistelemalla, joten syvällä majailivat hauet tällä hetkellä. Ilta sujui rattoisasti makkaroita paistellen ja viiniä maistellen (eihän nyt hyvää viiniä viittinyt takas mantereellekaan kantaa), vaikka loppu jo häämöttikin. Huomenna olisi lähdön aika.

Sunnuntai 7.10

Aamulla ponkaistiin ylös jo puoli kasin maissa, koska tarkoituksena oli ehtiä eiliselle ahvenmestalle ennen kuin aurinko nousisi. Jakke ja Vesa puhkuivat intoa, sillä nyt olisi heilläkin mahdollisuus saada kunnon läjä potria abuja. 

Ensimmäisten heittojen jälkeen emme voineet kuin todeta, että parvi oli vieläkin paikalla! Kaikki olivat jo saaneet ensimmäiset abut veneeseen ja syöntihurmio sen kuin jatkui. Joka heitolla oli kala kiinni ja suurin osa tuli ylöskin asti, joskin päästin lähes kaikki takaisin. Kokoluokka oli samaa kuin eilen eli sellaista 200-300g:n perusassua. Puolisen tuntia kala söi, kunnes auringon noustessa (kellon mukaan) syönti alkoi hiipua. Nyt vieheisiin ei napsunut kala kuin silloin tällöin, varsinkin kun ilmeisesti hauenvelmu oli vienyt ottijigini. Paikanvaihdos olisi siis edessä.

Kokeilimme Jaken kanssa eilisiä paikkoja Björkholmin läheisyydessä, mutta huonolla menestyksellä. Kellon lähestyessä puolta päivää päätimme vielä kokeilla viimeisen kerran ottilahtea. Muutamia ahvenia tuli tälläkin kertaa ja näimme lisäksi jonkun oudon kalan pintovan keskemmällä lahtea. Yritimme viskellä vieheitä pintakäyntien suuntaan, mutta kukaan ei ollut niistä siellä kiinnostunut. Lopulta kyllästyimme ja suuntasimme kohti mökkiä, sillä lautta mantereelle lähtisi muutaman tunnin kuluttua.

Mökille tultuamme aloimme kokkaamaan lounasta ja siivoamaan mökkiä. Vesa vei TP:n huussin seinälle muidenkin kummasteltavaksi ja kartat laitoimme siivouskomeroon odottamaan seuraavaa porukkaa. Tarina ei kerro, ottiko Kurt kartat omaan privaattikokoelmaan vai ovatko ne vieläkin Björkholmin mökissä nro. 14. Kahden aikoihin oli lähdön aika. Reissu oli ollut oikein mukava, vaikka hauki olikin syönyt nihkeästi (lukuunottamatta Villen possua). Ahvenet olivat olleet pelastajan roolissa. “Paraisilla on kuitenkin potentiaalia”, tuumailimme ja päätimme, että tänne pitää tulla toistekin, mutta isommilla veneillä.

-Ron