Parainen 04-05/2002


Herätyskello soi tasan seitsemältä, mutta en pompannut tikkana pystyyn, sillä edellinen yö oli tullut valvottua eikä unta ollut kuulassa kuin nelisen tuntia.

Rassailin kelaani vielä kahden aikaan yöllä, koska siihen oli tullut jokin mystinen vika, joka jumitti akselia.
Sain sen kuitenkin kuntoon (tai niin luulin) ja menin tyytyväisenä nukkumaan puoli kolmen aikoihin raskaahkon ilta- tai oikeastaan yöpalan nautittuani. Vatsa piti sellaista meteliä vielä tunnin verran ettei nukkumisesta tullut mitään ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että pikkuinen kutina oli päällä reissun johdosta!

Perjantai 26.4

Ville blokkasi minut farkullaan oveltani ja kamat lastattuamme autoon totesimme vain, että nelisteen olisi tullut jopa hieman ahdasta! Suuntasimme kohti Kehä III:sta ja Turuntietä. Sovimme Veskun ja Jaken kanssa tällit Hiidenveden Shellille, jossa nautimme aamusumpit ja kerroimme kuulumiset.

Saloon tullessamme Vesku soitti ja ehdotti, että käytäisiin sieltä hakemassa Prismasta toinen haavi ja tekisimme ruokaostokset samalla. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja ajoimme Salon keskustaan, jossa pienen rundailun jälkeen osui silmiin hyvännäköinen kalastusvälineliike. Liikkeessä oli todella hyvä valikoima kaikkea mahdollista gearia, joten ei ollut mikään yllätys, että haavin lisäksi mukaan tarttui muutakin sälää. Saimme jopa “korruptiolahjaksi” Stormin uudet kalajigit kaikille! Loistavaa palvelua!

Prismaa ei löytynyt, joten paikallinen Citymarket sai luvan toimia reissun virallisena muonittajana. Kärryihin lensi niin pihvit kuin makkaratkin unohtamatta Jaken hapankaalia ja bratwursteja. Ostoskärryllinen herkkuja kirvoitti kassaltakin kommentin: “Ei kai täs voi sanoa kuin hyviä viikonloppuja.” Hieman myyjää ehkä ihmetytti ruokien keskellä olevat neljä siideripulloa, mutta kuten tunnettua, FTK:han käyttää ilolientä kohtuudella ja herrasmiesmäisesti!

Paraisille saavuimme puoli kahdentoista aikaan, joten aikaa jäi vielä lounaalle paikallisessa Kotipizzassa. Ennen lounasta piti kuitenkin hoitaa vielä kalastusluvat kuntoon ja käydä kaupassa ostamassa unohtuneita tarvikkeita. Pizzat imaisimme ennätysvauhtia, Jakke kellotti ajaksi noin viisi minuuttia! Vatsa ei edes ehtinyt tajuta saaneensa kunnon hiilari- ja rasvasatsin.

Saavuimme Granvikin lauttarantaan viime tingassa, mutta lautta lähtikin oletettu myöhemmin. Meille jäi hyvää aikaa purkaa Villen auto ja heittää kaikki romppeet Jaken Transporteriin sekä tutustua vastahankittuihin karttoihin, jotka vaikuttivat taatulta ruotsalaislaadulta.

Björkholmiin saavuttuamme emme hötkyilleet vaan purimme roippeet autosta hissukseen ja asetuimme taloksi. Jakke lukaisi ensi töikseen vieraskirjan viimeisen merkinnän, joka oli pari päivää sitten. Olivat saaneet 72 haukea, suurimpien ollessa 9,4 ja 9,45 kiloiset mötkäleet. Tämä jos mikä nostatti odotukset korkealle eikä aikaakaan, kun haalarit olivat jo niskassa ja veneet haettu rantaan. Tällä kertaa kulkuneuvoina palvelivat kaksi Rönnqvistiä 9,9 heppaisilla Yammuilla varustettuina. Edellisestä kerrasta viisastuneena olimme tällä kertaa varanneet astetta järeämmät veneet…

Heittelimme ensiksi kotilahtemme, josta viime syksynä oli noussut mm. Veskun 3,6 kilonen. Villellä oli heti alkuun yksi seurio ja kohtapuoli Vesku jo nosti haukea veneeseen. Kala oli kutematon ja paksu 2,7kg:n hauki, joka sai vapautensa kuvien oton jälkeen takaisin. Tili oli siis avattu ja toistaiseksi kaikki näytti oikein hyvältä! Tämän jälkeen olikin sitten pidemmän aikaa hiljaisempaa ja seuraava kala, kilon peruspuikkari, tuli Jakelle mantereen puolelta noin tunnin kuluttua edellisestä. Työstimme Villen kanssa Atun länsireunaa tapahtumitta jonkin aikaa, kunnes saavuimme erään pienen lahden suulle. Vesa ja Jakkekin olivat ehättäneet paikalle. Heittelimme paikalla hetken, kunnes yhtäkkiä niemen takaa hyökkäsi tulistunut rantaruotsalainen tuplamoottorisella veneellään paikalle. Äijä huusi naama punaisena meille ja uhkasi poliisilla. Mökkirantaan oli matkaa noin sata metriä, mutta varoetäisyys ei ollut näköjään tarpeeksi. Emme jaksaneet alkaa rähjäämään äijälle vaan poistuimme paikalta nöyrästi. Myytit vihaisista rantaruotsalaisista siis pitivät ikävä kyllä paikkaansa.

Episodista toivuttuamme päätimme lähteä mestalta mahdollisimman kauas, joten koluttuamme muutaman lähilahden otimme suunnaksi Heisalan itäreunan. Heittelimme kaislikon viertä puolisen tuntia tuloksetta, kunnes sain vihdoin tilini auki. Heitto aivan kaislikon reunaan ja kala välittömästi kiinni Nilsussa. 1,8 kilon luupää tuli nätisti veneeseen ja muutaman kuvan jälkeen päästin sen kasvamaan. Hetken päästä Villen siimaa temmottiin myös. Edellisen pikkusisko siellä reuhtoi minun tekemä vaappu suussaan. Kalalla oli painoa vajaa kilo, joten vain pientä kaislikon reunalla oli tarjottavanaan. Sain paikalta vielä yhden tärpin, mutta sen aiheuttajaa emme päässeet näkemään. Moottori käyntiin ja lossirannalle oli seuraava suunnitelma.

Heisalan lossirannassa kävi melkoinen mulina, mikä tarkoitti sitä, että kutukarkelot olivat täydessä vauhdissa. Villellä oli tärppi ekoilla heitoilla ja kun heitin tärpin suuntaan aivan laiturin juureen sinistä Krokoani tukistettiin tiukasti. Vastapuoli vaikutti edellisestä suuremmalta ja oli todella pirteä kaveri, joka huudatti räikkää ihan nätisti. Sain kalan veneen vierelle, kun se otti spurtin ja katosi veneen alle. Samalla kävi se mitä olin edellisenä iltana pelännyt. Kelan kampi jumittui eikä suostunut liikkumaan milliäkään. Sähelsin sitä hetken ja se vapautui, mutta samalla putosi puola ja kelan akseli sen mukana veneen pohjalle. “Voihan paska!”, manasin ja heitin kelan vapoineen veneen pohjalle. Otin siiman käteeni ja tunsin, että kala oli vielä kiinni, mutta se oli sotkenu siiman perämoottorin ympärille. Tämäkin vielä, mietin, kun irrottelin siimaa potkurista. Olin aivan varma, että kala oli mennyt menojaan, mutta ei! Vedon loputtua kala oli rauhoittunut ja köllötteli välivedessä veneen vierellä. Rupesin vetämään siimasta sitä lähemmäksi ja sain hilattua sen pintaan, jossa tartuin enempiä miettimättä tiukalla otteella sitä niskasta ja nostin veneeseen. Jess, vaikeuksien kautta voittoon! Rapalan digipuntari näytti kalalle painoa 3,1 kiloa. Nätti ja pirteä kala oli ansainnut vapautensa.

Kalan irrottamisen jälkeen kaivoin Leathermanin esille ja rupesin säätämään kelaani. Avasin sen ja laitoin akselin paikoilleen. Joku osa sieltä varmasti puuttui, koska akselin lukitus mitä ilmeisemmin falskasi. Sain kelan kuitenkin pelittämään ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivoin sen kestävän loppureissun rasitukset. Kävimme vielä kokeilemassa syksyisen abumestan, mutta paikka oli aivan kuollut. Saavuimme takaisin rantaan ysin maissa. Venerannassa oli POKAn porukkaa perkaamassa saalistaan ja heiltä kuulimme, että kaikkien tuntema kalastusprofeetta A. Kojo oli tehnyt haukienkkansa aiemmin päivällä Nauvon puolelta saamallaan 13,9 kiloisella hirmulla. Tämä, jos mikä,laittoi vettä myllyyn! Odotukset vain kasvoivat kasvamistaan…

Mökillä Vesa ja Jakke olivat jo lämmittämässä saunaa, mikä oli todella jees yllätys. Vesalle ja Jakelle ei kaloja ollut enää kertynyt. Kertasimme pojille illan tapahtumat, kerroimme uutiset hirmuhauesta ja muutamasta kolmikiloisesta tanesta, joita POKAlaiset olivat saaneet Paraisten Portin eteläpuolelta ja painuimme saunaan. Saunan jälkeen Vesa luki meille iltasadun, joka alkoi seuraavasti:”Jo teinipoikana ihastuin talvipakkasella metsänsiimeksessä runkkailuun…” Tämä tosiaankin oli satua eikä liittynyt meihin mitenkään!

Perjantain reitti (n.18km) ja kalat

Lauantai 27.4

Aamulla heräilimme ilman turhia hötkyilyjä, olihan meillä monta päivää aikaa, mihinkään ei olisi kiire. Eilinen päivä oli jo lupaavasti tarjonnut kaloja kaikille, sillä kenelläkään ei ollut mennyt munat pataan. Päivän suunnitelmana olisi ajella Nauvon lossille päin, sillä huhupuheiden mukaan jostain sieltä päin oli noussut aiemmin viikolla kalaa mukavasti. Istuimme Vesan kanssa veneeseen kello kymmenen ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista ja lossia tarkoituksena kopaista kaikki vähänkin kalapaikalta haiskahtavat mestat matkan varrelta.

Ensimmäinen tapahtuma tuli Västervikissä, jossa Terminaattoriini tälläsi kilon-kahden peruspulikka pysymättä kuitenkaan loppuun asti kiinni. Lahti oli todella herkullisen näköinen, harvaa heinikkoa ja kuturutakkoa riitti. Kaloja ei kuitenkaan enää näkynyt vaikka heittelimme lahden läpi. Ville ja Jakkekin olivat saapuneet paikalle ja piiskasivat lahden toista puolta, mutta tuloksetta. Päätimme siirtyä eteenpäin.

Vesa poimi ekan kalan, noin puolitoistakiloisen hauen, veneeseen asti Ön-saaren ja Stortervolandetin välisestä suntista. Ottipelinä toimi Rapalan Magnum värissä Firetiger. Tämän jälkeen otimme suunnan kohti Djupsundetia, joka oli kapea väylä Stortervolandetin ja Lilltervon välissä. Paikka oli melko täyteen mökitetty, mutta kun niissä ei näkynyt liikettä, uskaltauduimme heittelemään komean näköiset kaislikot läpi. Ei kestänyt kauaa, kun Veskun Firetigeria taas vietiin. Tälla kertaa kaveri oli vähän pulskempi ja vilkkaampi kuin edellinen tapaus. Tuomitsimme paksun kalan kolmoseksi, mutta punnitus todisti taas sen kuinka paljon silmät valehtelevat kalan kokoa arvioitaessa. Hauki painoi tasan kaksi kiloa ja hetken pohdinnan jälkeen se sai vapautensa takaisin. Ruokakala otettaisiin sitten myöhemmin. Heittelimme kovassa tuulessa vielä jonkin aikaa, mutta ainoaksi tapahtumaksi jäi epävarma tärppi mun 12cm:n Ukkoon. Vesa soitti Villelle ja sovimme, että tapaisimme pojat ja lähdettäisiin lossille.

Suunnitelma muuttui sen verran, että kävisimme ensiksi kuitenkin kokeilemassa erään hyvännäköisen lahtialueen lossin lähettyvillä. Saavuimme lahden suulle, kun Vesa huomasi jotain kiemurtelevan vedessä. Kyy, perkele, siellä ui! Ajoimme veneellä aivan sen vierelle ja napsin siitä muutaman kuvan. Tästä ujo kyyparka ei hirveästi pitänyt, sillä se kääntyi takaisin tulosuuntaansa. Viskoimme lahden melko tarkkaan läpi, mutta mitään eloa ei ollut havaittavissa. Kokka kohti lossirantaa ja vaaput vetoon. Ville ja Jakke olivat tehneet saman siirron ja molemmat saivatkin hetken päästä puolikiloiset pulikat.

Lossirannassa oli porukkaa pohjaongella, ilmeisesti siikaa tai ahventa yrittämässä. Ajattelimme itsekin jiggailla paikalla, kunhan kävisimme ensin hakemassa jotain apetta ja kahvit rannan kioskista. Kioskin pitäjä oli yksi palveluhenkisimpiä ihmisiä, joita olen tavannut. Äijää varmaan vitutti, kun asiakkaat tulivat pilaamaan rauhallista lauantaipäivää. No, kiskan makkaralihikset olivat sitäkin maukkaampia ja pian oli taas kropassa virtaa jatkaa kalastusta. Kävimme utelemassa aallonmurtajalla onkivilta hoonoa soomea puhuvilta äijiltä päivän saalista, joka koostui joistakin potrista abuista ja parista rumasta simpusta. Ville sai oudon fiksaation, että hänenkin on pakko saada tuollainen rumilus siimansa päähän. Emme kuitenkaan jääneet paikalle häiritsemään onkijoita pidempään vaan päätimme kokeilla simpunmetsästystä omasta mökkirannastamme. Vaihdoimme kuskeja ja Vesa pääsi kokkaan ruokalevolle, kun minä aloin sysäämään kohti mökkiä.

Ajelimme melkoisen matkan eteenpäin, koska mulla oli pää ihan tyhjä ottipaikoista. Tuntui, että olisimme kokeilleet jo kaikki. Perkules, eihän sitä nyt mökille viittinyt kuitenkaan suoraan ajaa, ajattelin ja käänsin veneen kohti edessä siintävää saarta. Ajoin suoraan päällepäin melko mitäänsanomattomaan lahdukkaan, joka oli kaiken lisäksi vielä suojan puolella. Olipahan mukavampi heitellä, kun aurinko lämmitti eikä tuuli kiusannut. Lahdukka paljasti pian todellisen olemuksensa, pohja oli herkullisen rakkolevän peitossa ja vesikin oli aika kirkasta. Täältähän vois vaikka jotain tullakin ajattelin, kun sinistä Jointedia jo vietiinkin. Kala ei ollut suuren suuri, hiukan yli puolikoinen. Seuraava heitto ja taas kiinni! Nyt vastapelurina oli huomattavasti edellistä raavaampi kaveri. Väsyttelin kalaa hetken ja pian se tulikin kiltisti veneen vierelle, josta parin epäonnistuneen koukkauksen jälkeen sain sen veneeseen. Kala oli ottanut Jointedin kokonaan kitaansa, mutta sain sen kuitenkin haukea vahingoittamatta ulos. Punnitus näytti kauniin paksulle kalalle painoksi 2,85kg. Kuvien jälkeen päästin kalan takaisin. Emme voineet kuin todeta, että nyt tais löytyä hyvä paikka, kun Vesankin vaappua vietiin tärpissä. Kala oli noin puolitoistakiloinen, joka sekin päästettiin pois. Vesan kikkaillessa kalan kanssa mulla oli taas kala kiinni. Tämä oli vielä edellistä virkeämpi ja hetken räikän laulattamisen jälkeen tämäkin oli koukkausvalmis. Nyt koukkaus onnistui kertaheitolla ja heivasin 2,5kg:n kalan veneeseen. Taas pari kuvaa ja irrotus. Tässähän tuli ihan hiki! Kohta oli Vesalla Nilsussa kala kiinni. Kala oli melko flegu ja Vesa koukkasikin sen aika nopeasti. Päätimme ottaa tämän ruoaksi, joten pappi sai puhua. Punnitus antoi tulokseksi 3,2 kiloa. Jouduin siis luovuttamaan piikkipaikan suurimmasta kalasta Vesalle. Tämän jälkeen emme saaneet kaloja enää ylös asti, mutta mulla oli pari kunnon tärppiä kalajigiin rakkolevien keskeltä. Kumpikaan ei kuitenkaan pysynyt kiinni, mikä harmitti, sillä ne olisivat olleet ensimmäiset kalajigillä saamani hauet. Jointedissakin oli vielä yksi tiukka tärppi, kunnes paikka hiljeni yhtäkkiä. Syöntihurmosta oli kestänyt vain viisitoista minuuttia, jonka aikana olimme saaneet viisi haukea ylös asti ja lisäksi liudan kunnon tärppejä. Vesa oli soittanut kesken session Villelle ja kehottanut heitä tulemaan paikalle, mutta pojat ajoivat autuaasti onnensa ohi.

Lahdukan hiljentyessä totaalisesti, vaihdoimme paikkaa. Lähdimme ajelemaan hissukseen kohti mökkiä ja kokeilimme joitain paikkoja matkan varrella, mutta tapahtumia ei meille enää suotu. Saavuimme mökille viiden aikoihin. Vesa alkoi perkaamaan saalistaan ja minä lähdin lämmittämään makaronilaatikkoa päivälliseksi. Ville ja Jakkekin saapuivat kohta rantaan harmitellen sitä, että missasivat meidät ja ottipaikan. Onneksi harmit haihtuivat nopeasti istuskellessamme rantakalliolla nauttien auringon lämmöstä ja oluen viileydestä. Lämpöä oli auringossa reilusti yli kaksikymmentä astetta, joten kyllä kelpasi!

Kävimme illalla kokeilemassa vielä lähialueen paikat, mutta kaikille meni munat pataan. Ilta kului rattoisasti saunoessa, syödessä ja Vesan lukiessa meille toisen iltasadun.

Lauantain reitti (n.30km) ja kalat

Sunnuntai 28.4

Sunnuntai aloitettiin jo perinteisellä tavalla eli kokeilemalla kotilahti. Hiljaista oli taas. Keli oli komea, aurinko helotti taivaalta täydeltä terältä. Venekunnat olivat tänään minä ja Jakke, Vesku ja Ville. Kotilahden antaessa nollaa, päätimme lähteä eiliseen jackpot-mestaan, missä haukia oli ollut kiinni lähes joka heitolla.

Kopaisimme Haraldsholmin lahden matkalla, jonka jälkeen vedimme suoraan eiliselle paikalle. Ekalla heitolla oli Jointediin pikkuhauen seurio, muuten paikka oli kuollut. Vaihdoimme viereiseen lahteen, jossa elämää ei ollut äskeistä enempää. Jakelta lainaamaani Zalttia seurasi vajaa kiloinen hauki, mutta siinä kaikki. Taktiikkapalaverin jälkeen pistimme isot vaaput vetoon tarkoituksena uistella ottilahden edustalla.

Ehdimme hetken uistella, kun takanamme Villen ja Vesan vieheitä vietiin melkein tuplatärpissä. Pojat olivat heittelemässä ottilahden vieressä olevalla pikku lahdukassa. Kalat taisivat olla identtisiä kaksosia, molemmat olivat hyvin samannäköisiä ja painoivat puolisentoista kiloa. Poikien touhuilua seuratessa olin samalla vaihtanut siiman päähän luotettavan sinisen Krokkarin, jonka heitin puolihuolimattomasti kaislikon laitaan. Töks vain ja mullakin oli kala kiinni. Väsyttelin kalan ja revin lusikan sen huulesta irti. Kala oli puraissut aika tiukkaan viehettä, sillä vääntäessäni koukkua irti, katkesi siitä yksi sakara jääden sen huuleen kiinni. Huulilävistys on in! Kala oli arviolta parikiloinen, puntaria en jaksanut kaivaa esille. Jakkea hitusen harmitti vieressä, kun se oli säätänyt hieman aiemmin uistimensa johonkin kaislaan kiinni jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä. Hetken huuma ja syönti-ikkuna ehti sulkeutua ennen kuin Jakke sai uistimensa irti.

Loppuiltapäivä tarjosi meille vain aurinkoa, joten lähdimme hyvissä ajoin mökille lounaalle. Rannassa viritimme pohjaonget pyyntiin abujen toivossa, mutta ei sieltä noussut kuin yksi vaivainen tirri ylös asti. Ei kuulunut Villen himoitsemia simppuja, joista oli miehelle muodostumassa outo obsessio…

Illan ohjelmassa oli tour de Heisala, joka muodostui varsin kalattomaksi. Saldoksi illasta jäi yksi tärppi kaislikon keskeltä ja menetetty Krokkari. Ville sai Heisalan eteläpuolelta yhden tumppihauen ja Vesalla oli ollut jonkun parikiloisen seurio, joten päivän kalasaaliilla ei olisi Pietaria kepitetty.

Sunnuntain reitti (n.30km) ja kalat

Maanantai 29.4

Aamu lähti pikkuisen takkuisesti käyntiin, koska ihmettelimme pitkään menisimmekö kauppaan aamupäivällä vai myöhemmin. Lopulta päätimme kiskoa haalarit niskaan ja lähdimme pommittamaan lähialueiden ottipaikkoja. Aluksi ajattelimme lähteä työstämään kohti pohjoista ja Hirsalön aluetta, mutta veden sameus muutti suunnitelmat. Mentäisiin mieluummin etelämmäksi, jossa vesi olisi varmasti kirkkaampaa ja kalakin ehkä paremmalla otilla.

Saimme Villen kanssa kunnon tärskyt, kun lossirannan jälkeen ajoimme komeasti kiven yli. Karmea paukahdus vain kävi, mutta onneksi moottorissa oli lukko auki, joten se ei ottanut iskua kovin pahasti. Vähän maalia vain irtosi, mutta potkuri oli täysin kunnossa. Heittelimme hetken lossin läheisiä kaislikkorantoja, kunnes tulimme siihen päätöksen Vesan ja Jaken kanssa, että tehtäisiin se kauppareissu nyt, jolloin jäisi koko loppupäivä vapaaksi. Pitkää tikkua kauppaanlähdöstä ei tarvinnut vetää, sillä minä ja Jakke suostuimme hoitamaan velvollisuudet vapaaehtoisesti. Ville ja Vesku jäivät rantaan nauttimaan kylmästä bissestä, kun me starttasimme autoa.

Takaisin rantaan saavuttuamme oli poikien juomatilanne heikonlainen: kaltsonia oli kulunut keskivertoravintolaillan verran. Mökille oli tehtävä täydennysreissu ennen kuin pystyimme lähtemään kohti Paraisten porttia, joka oli muotoutunut tämän päivän targetiksi. Vesku ja Jakke lähtivät roudaamaan ostoksia mökille ja samalla huolehtisivat ettei nestevajaus pääsisi kesken päivän yllättämään. Lähdimme Villen kanssa pikkuhiljaa ajelemaan kohti etelää ja sovimme treffit eräässä Atun länsipuolen lahdessa.

Haravoimme lahden kaislikoita perusteellisella seulalla, mutta turhaan. Ainoaksi tapahtumaksi jäi Vesan Minnow Spoonia seurannut parikiloinen. Ankkurit ylös ja etiäpäin. Seuraava lahti näytti sekin herkulliselta ja täällä oli jopa elämääkin. Villen lusikkaa kävi ekalla heitolla joku töksimässä ja mullakin oli seurio omassa Spoonissani. Vesa hoiteli yhden kiloisen ylös asti. Lahti kuitenkin hiljeni ennen kuin mitään enempää ehti tapahtua ja siirryimme taas eteenpäin. Ajoimme Atun lossirantaan parkkiin ja joimme päiväkahvit komeassa auringonpaisteessa. Keli oli mitä loistavin, ei kalastukseen vaan auringonottoon, mikä tietenkin näkyi saaliin vähyydessä.

Sumpit hörpittyämme laitoimme taimenpulikat vetoon hetkeksi, olihan Pokan porukka saanut näiltä tienoilta perjantaina kolmekiloisen taunon. Vetelyn lomassa kävimme heittämässä portin jälkeen olevan makoisan näköisen rakkolevälahden, jossa mulla oli Spoonissa kiinni noin parikiloinen hauki. Irtihän se pääsi, johtuen Minnow Spoonin huonosta tartutuskyvystä. Vesi täällä portin eteläpuolella oli huomattavasti kirkkaampaa kuin Björkholmin lähistöllä, joten olisi kalaa luullut tulevan, mutta ei. Uistelimme Trollööseen asti, jossa nostimme taimenvaaput ylös ja jatkoimme haukien kiusaamista suuressa sisälahdessa, jossa olisi voinut kuvitella mammahaukia köllöttelevän vieri vieressä! Melkein ensimäisellä heitolla Spooniin tarrasi noin kiloinen peruspulikka, joka yllättäen tuli ylös asti. Päivän eka kala veneessä eikä oltu yritetty kuin vasta vaivaiset neljä tuntia! Villekin piteli hetken jotain pienehköä kalaa, mutta tämäkin venkoili itsensä vapaaksi. Siirryimme syvemmälle lahteen ja kohta taas tapahtui. Heitin Spoonin keskelle pienehköä kaislikkoa, jossa siihen tarrasi komealla pärskäyksellä joku ainakin edellistä isompi otus. Hetken ehdin kalaa pidellä, kunnes se veti voimalla kaislikon edustan rakkoleväpöheikköön ja jouduin kelailemaan takaisin vain ison tukon levää. Prrkele, nyt harmitti kyllä. Tykitimme mestaa vielä hetken, mutta kala oli ilmeisesti sen verran pahasti saanut leuoilleen, että se ei enää suostunut uudestaan nappaamaan. Siirryimme vielä aivan lahden perälle, jossa mulinasta päätellen oli kutupuuhat täydessä vauhdissa. Uistimemme eivät kaloja kiinnostaneet ja päätimme tehdä pienen taktiikkavaihdoksen. Kokeilimme uistella hieman syväkulkuisemmilla vaapuilla lahden keskiosia, mutta vieheemme saivat uida rauhassa. Otimme puhelun pojille ja kuulimme, että he olivat Heisalan etelänpuolella piiskaamassa. Päätimme itsekin siirtyä sinne.

Veskun ja Jaken saalistilastoon ei ollut kertynyt yhtään merkintää ja he päättivätkin lähteä mökille lämmittämään saunaa ja tekemään illallista. Me emme Villen kanssa vielä luovuttaisi vaan päätimme jatkaa uurastusta. Ajoimme viereiselle laajalle harvahkon kaislikon täyttämälle lahdelle ja heitimme ankkurin kehiin. Pari kertaa näimme kunnon mulaukset suoraan edessämme ja vihdoin Villen Spooniin täräytti 1,56kg:n äkäinen luupää. Villelle tämä oli varsinainen työvoitto! Sain itsekin lahdelta hetkeä myöhemmin puolikiloisen putken, joka pääsi samantien takaisin. Mainitsemisen arvoinen tapahtuma oli, kun lähdimme eräästä kohtaa liikkeelle, niin huomasimme edessämme ison mutapilven. Aiheuttajaa emme kuitenkaan havainneet, joko se oli ollut joku paremman kokoluokan hauki tai sitten liuta pienempiä, joiden kutupuuhia olimme ilkeästi tulleet häiritsemään. Tästä samaisesta lahdesta olivat Pokalaiset vetäneet viime viikolla pari seiskaa ja kasipuolikkaan. Missä vika, kun meille ei suotu tuollaisia fisuja? Ei ainakaan miehissä…

Lahti hiljeni pian ja heitimme kiepin Heisalan ympäri ilman enempiä tapahtumia. Mökille saavuttuamme oli ruoka jo melkein valmista ja saunankin lämpötila heilui seitsemänkympin hujakoilla, joten olimme onnistuneesti skipanneet kaikki ikävät velvollisuudet ;-). Kahdeksan tuntia tiukkaa puurtamista oli tuottanut kolme vaivaista haukea ja liudan tärppejä, mutta sitäkin paremmin oli aurinkoa tullut. Korvat ja kasvot huusivat leipää saunan löylyissä. Kunnon suojaava kalastushattu lähti ostoslistalle samantien!

Maanantain reitti (n.30km) ja kalat

Tiistai 30.4

Tiistaina oli jo havaittavissa pienoista taisteluväsymystä porukassa, sillä emme enää jaksaneet lähteä ajelemaan pitkin poikin Saaristomerta. Sovimme kiertävämme tuttuja paikkoja Nauvon lossin suunnalla. Aamupäivä oli hiljaista, tapahtumia ei tullut kenellekkään. Ilma oli muuttunut totaalisesti, välillä tuli vettä kuin Esterin hanurista. Luulisi senkin aktivoineen kalat syönnilleen, mutta minkäs teet. Ainoa pulssia hieman nostattanut insidentti tapahtui eräitä kareja kohti ajellessa, kun olin näkevinä taimenen pintakäynnin. Ainakin oli musta selkä ja hopeinen kylki, tiedä sitten.

Ensimmäinen kalatapahtuma tuli vasta puolenpäivän aikoihin, kun jigiä puraisi palttiarallaa kolmesataa grammainen abu erään saaren kupeella. Tästähän me Vesan kanssa innostuimme! Oltaiskohan osuttu parveen? Mutta ei, ainoastaa yksi abu liittyi kaverinsa seuraan kalalaatikkoomme. Ei ollut parvea, pelkkiä yksinäisiä susia… Kyllästyneenä kalojen huonoon syöntiin päätimme lähteä mökille nuolemaan haavojamme. Kotimatkalla auringon jo pilkistellessä pilvien lomasta kopaisimme lähipakan ja -karikon, josta tuli muutama abu vielä lisää. Sattumia tais olla nämäkin. Ei ollut Ville ja Jakkekaan saaneet mitään, joten paskaa mitä paskaa. Illemmalla yritettäisiin vielä kerran. Ville ehti lounaan jälkeen poimimaan enkkasiikansa (siis ensimmäisen lajiaan) pohjaongella kotirannasta.

Iltasyönti oli nolla meidän kohdalta ja rantauduimme kasin aikoihin lopen kyllästyneinä touhuun. Ville jäi vielä sitkeänä sissinä paiskomaan kotilahdelle. Jakke ei ollut edes jaksanut lähteä enää liikkeelle mökiltä. Hengailimme mökillä hetken, kunnes Ville soitti saaneensa reissun suurimman haukensa (1,76kg) puna-valkealla Sliverillä. Päätin mennä ottamaan muutaman kuvan kotilahdesta ja Villestä. Kuin huomaamatta nappasin mukaan vapani.

Napsin muutamia kuvia ja Villen huudeltua minua kyytiinsä, huomasin yhtäkkiä olevani veneessä vapa tanassa. Kaislikossa suhisi kunnolla, taisi kliimaksi olla hauilla lähellä! Ajoimme ihan kaislikon reunaan ja tähystelin kokasta kutupuuhia. Harmi, että veneellä ei päässyt pidemmälle, pusikko oli sen verran tiheää. Kyllästyttyämme toisten seksipuuhien tirkistelyyn ajoimme keskemmälle lahtea ja aloimme heittelemään. Kohta Villellä nappasi kiloinen hauki Sliveriin. Kalaa täällä siis oli muuallakin kuin kutemassa. En ehtinyt kauaa ihmetellä, kun Villeltä lainaamaani puna-valkeaa Magnumia puraistiin. Kiukkuinen kala haavittiin, punnittiin (1,5kg) ja vapautettiin. Tämä jäikin sitten reissun viimeiseksi kalaksi, sillä kello oli jo sen verran, että pitäisi lähteä rantaan pimeää pakoon.

Vietimme vappuaaton illan perinteistä poiketen: kukaan ei oksentanut, kussut housuihinsa tai örveltänyt kaatokännissä eikä edes yhtä kuohujuomapulloa tullut korkattua. Hyvä niin, sillä onhan vapun juhliminen aikamoista pakkopullaa…

Tiistain reitti (n.25km) ja kalat

Keskiviikko 1.5

Aamupäivällä kävimme kokeilemassa lähipaikat ja jo ennen puoltapäivää veimme veneet pois. Pari tuntia meni mökkiä kuntoon laitellessa ja iltapäivä lauttaa odotellessa. Lautan olisi pitänyt olla Björkholmissa 14.30 toukokuussa tulleen kesäaikataulun mukaan, mutta ilmeisesti lauttaäijät olivat ottaneet sen verran brenkkua edellisiltana, että vuoro jäi ajamatta. 

Tästähän ei oltu sitten iloisia, jouduimme turhaan odottamaan lauttarannassa yli puolitoista tuntia seuraavan lautan saapumista. Ville soitti muutaman otteeseen Vikenin hemmoille ja sieltä tuli tylyä kommenttia tyyliin: “Ei meillä tuommoisia aikatauluja ole, ajamme silloin kun huvittaa. Siellähän jökötätte!” Seelvä! No, Ville panikin sitten aiheellista reklamointia Merenkulkulaitoksen suuntaan, josta sitten myöhemmin tuli pahoitteleva kirje, josta pystyi rivien välistä lukemaan lauttakuskien saaneen niin sanotusti kakkaa käteen. Odotteluaika oltais voitu olla vaikka siikaongella, mutta nyt hengasimme vain rannassa ihmettelemässä. Pari ripaseiskaa sentään ajankuluksi lyötiin. Lopulta lautta saapui rantaan eikä kuskit edes pahoitelleet tilannetta.

Summa summarum

Loppuyhteenvetona voisi todeta, että reissu oli säiden puolesta parasta mitä koskaan oli ollut, mutta kalastuksellisesti aika kehnoa. Kala ei ollut oikein syönnillään ilmeisesti kudusta johtuen. Olisi pitänyt olla paikalla vähän aiemmin, sillä Pokalaiset olivat saaneet komeita kaloja edellisviikolla. To-pe oli noussut kuutosen, seiskan ja kasin kaloja sekä liuta pienempiä Heisalan eteläpuolelta ja Portin suunnalta. Björkkiksessä on kuitenkin edelleen hyvät mahikset enkkakaloihin, joten emmeköhän me sinne vielä joku kerta palaa.

– Ron