Loskat Liinalle

Joskus elämässä pääsee todistamaan asioita, joita ei voi mitenkään uskoa tosiksi. Tällaista tapahtumaa sain todistaa sumuisena sunnuntaina Porvoossa, jonne suuntasimme päiväreissulle hakien niitä Inkooseen jääneitä fintsoja. Reissuun lähti kaksi FTK:n kovinta, kokeneinta ja eniten gearia omistavaa kalamiestä, varsinainen taistelupari, Tapioca Mechano ja Rolgoth Muscle. Vesille teki niin paljon mieli, ettei 1,5 tuntiinkaan jääneet yöunet pystyneet estämään lähtöä. Kasin aikoihin sommiteltiin yammu bemarin kuulaan tavoitteena aamukahvit Porvoon Essolla. Päästyämme rantaan totesimme sään äärimmäisen sumuiseksi ja meren peilityyneksi. Veden lämpötila oli 1-2 astetta. Harmiksemme vakiolahtemme, jonne tietenkin ensimmäisenä suuntasimme, oli jään peitossa. Mehän emme tästä välittäneet, vaan ryhdyimme jäänmurtohommiin. Pala palalta halkoi yammun keula kivasti kolisevaa neitseellistä ensijäätä, ja koko ajan rakas lahtemme lähestyi. Lisää kaasua… Hyvin menee… Ei v*ittu, jää muuttui liian paksuksi, eppy jatkamaan, eppy. Nyt kyllä sapettaa. Mutta tässä suullahan voi heitellä… Kettumaisen takaiskun jälkeen aloimme haravoimaan muita vakiopaikkoja urakalla, raivolla, motivoituneena ja jatkuvasti ottiväriä ja -paikkaa etsien. NOLLA! Ei tärpin tärppiä mistään, ei mistään. Siis mikä juttu tää nyt on? Edes jokseenkin tuntemamme Porvookaan ei anna yhtään mitään. Eihän tällaista tapahdu kuin painajaisissa… Ja FTK:lle. Koko luonto oli aivan kuollut, ei mitään tuulen virettä missään, ja taustamelu oli pudonnut alle 20dB:n, eli kuulimme oman verenkiertomme. Ei vaikuta hyvältä taaskaan. Vaikeeta, toDELLA vaikeeta. Vakio-hokemat alkoivat jälleen toimia viihdykkeinämme vesillä nollakalansaantifiiliksiä parantaen. Vesi oli monessa paikassa lähes Vantaanjoen tasoista sameudeltaan. 

Apinan raivoisan motivaation jo hieman laskettua, ja vedessä käyvien uistimien muututtua meille epätyypillisiksi, ryppyrubiinit hellinä, saimme vihdoinkin tapahtumaa hyvin tuntemamme mökki-lahden tienoilta. Mun rohvessoriin tarttui siittiöiden siittiö. Naurettavan kokoinen puikko painoi ehkä pizza-perjantainsa jälkeen 400g. E.T:tä kehiin. Pienen siirtymän jälkeen tuntui siniseen isompaan tormentoriin tarttuvan jotain punnitsemisen arvoista. Tällä kertaa tömähti vähän paremmin, mutta koska kaveri oli todella vaisu ja kankea kylmässä vedessä, oli vavannytkähtelypuntarin kalibroinnit kylillä. Ihan kunnon haukihan sieltä nousi Ronin oikeaoppisen bogauksen avulla. Puntari pysähtyi lukemaan 4900g. JEPPIS!! Melkein fintsa pelasti käytännössä koko vaisun syksyni! Nyt on hyvä fiivis! Ihana, tuoreen menthol-savukkeen täyteläinen hatsi täytti juuri sitä janoavat keuhkoni, ja sai endorfiinin ja kaikkien muidenkin fiinien virtaamaan suonissani. Nyt voi ottaa vähän rennommin. Aloin itse olla jo valmista kauraa, mutta Rolgothin moton moninkertaisuuden monta kertaa todettuamme päätimme luovuttaa ja suunnata rantaanpäin.

Niin, mikä siis oli se uskomaton asia? No se, että Ronille tuli MP:t!! En kyllä montaa kertaa muista tällaista tapahtuneen. Kerrankin näin päin s**tana!! 🙂 Rannassa Ronin steriloidessa jammuaan haastattelin muita rantaan palaavia venekuntia. Yhdessä kolme pirpanaa, toisessa kolme apaattista aposta, kolmannessa MP:t. Näillä perusteilla vedin siis Porvoon sumusunnuntaikuninkuuden, joten todella tyytyväisenä ummistin jo melkein väkisin alaspainuneet silmäluomeni bemarin valuessa pehmeästi takaisin Vantaalle päin…

Teksti: Tape
Kuvat: Ron