Lammaslampi / Pähkinärinne

Lammaslampi on pieni, muutaman sata metriä halkaisijaltaan oleva ympyränmuotoinen lampi Vantaalla, aivan Espoon rajan tuntumassa.

Vielä vuonna 2002 toimineen (nyt domainista suoltaa pornoa, klikkaa omalla vastuulla) www.kalalupa.com -palvelun istutustilastot kertovat lampeen istutetun ainakin haukea ja toutainta(?), joten eikun kokeilemaan.

Lähdimme Ronin kanssa testaamaan lammen kesäkuisena keskiviikkoiltana, suunnitelmana ensin kiertää rannat uistinta heitellen, jonka jälkeen kokeilla vielä ongella, josko madot saisivat lammen asukeissa toivottuja reaktioita aikaan.

Lähdimme Lammaslammentien päässä olevalta parkkikselta kiertämään lampea vastapäivään, ja todettuamme parkkiksen välittömässä läheisyydessä olevan rannan kalattomaksi, siirryimme sata metriä eteenpäin 5 metrin hiekkarannalle.

Seuraavan varttitunnin aikana Ron irroitteli kaksi pientä haukea, ahvenen ja joltakin epäonniselta kalamieheltä aikaisemmin pohjaan jääneen vieheen koukuistaan, minun tyytyessäni pelkkään salaattiin. No, kalaa ainakin on.

Paikka tuntui hiljenevän, ja siirryimme eteenpäin. Seuraavat mahdolliset heittopaikat ovat miltei kaikki kelluvahkon rahkasammalmaton päällä, joten kumisaappaat ovat välttämättömät. Kiersimme hyllyvät heittopaikat ilman tärppejä, ja saavuimme lammen eteläpään laiturille, jossa Ron irroitteli pikkulipastaan vielä yhden ahvenen.

Jatkoimme onkimisella, ja minäkin sain tilini auki muutamalla matoon hairahtuneella pikkuahvenella. Tässä vaiheessa kello alkoi olemaan sen verran, että kummankin kalastajan paremmat puoliskot alkoivat kaipailla miehiään metsältä kotiin, ja meidän ei auttanut muuta kuin totella. Lauma on ruokittava, vaikka kotiintuomisena ei olisikaan kuin likaiset kynnenaluset…