Koskireissu Kuusaalle



Rami oli organisoinut Kuusaankoskelle kesäkuun viimeiselle viikonlopulle koskikalastusreissun, jossa koko koski olisi omalle porukalle varattu yhdeksi vuorokaudeksi. Reissuun piti FTK:sta osallistua Ronin lisäksi Ville ja Jakke, mutta toisin kävi. Jalokalaakin saatiin.

Viime kesän Tenon viikon reissun toisintoa ei tänä vuonna nähty vaan päätimme Ramin kanssa jo viime vuonna, että tänä kesänä jätettäisiin Teno väliin ja järkättäisiin reissu johonkin Keski-Suomen koskelle. Talven aikana päätös kypsyi Laukaan Kuusaankosken hyväksi, koska sitä on kehuttu yhdeksi saalisvarmimmista koskista Keski-Suomessa. Kun vielä paljastui, että koko kosken vuokraaminen on mahdollista varsin kohtuulliseen hintaan, niin muuta ei sitten enää mietittykään ja varasimme kosken ajalle perjantai 29.-lauantai 30.6.

Kevään aikana sitten kerättiin porukkaa (koskella 12 kalastajan rajoitus) ja FTK:n edustustoksi lähtisi Ronin lisäksi Ville ja Jakke. Loppumetreillä kuitenkin kokoonpanoon tuli muutoksia, kun Jaken duunit pakottivat miehen jättämään reissun väliin ja Villelle tuli este (force majeure) perheen sairastelusta johtuen. Vesku lähti sitten vara-Jakeksi ja Veskun kaveri Harri vara-Villeksi, joten ei hätää. Porukkaa oli yhteensä 11 henkeä, joten ihan ei limiittiä täytetty, mutta olipahan koskella sitten tilaa!

Varjolan tilalle oli järjestetty majoitus, johon kuului vielä hotellitasoinen aamiainen. Lisäksi olimme tilanneet perjantai-illaksi iltapalan kosken niskalla olevalle kodalle ja lauantaille lohikeiton samaiseen kotaan, joten puitteet olisivat ainakin kunnossa!

Matkaan lähdimme Veskun kanssa perjantaina puoleltapäivin ja haimme vielä Harrin mukaan Keravalta ennen maantien päälle siirtymistä. Muut kaksi autokuntaa olivat myös jo liikkeellä. Kuusaalla olimme viiden maissa, joten aikaa oli viritellä vehkeet kuntoon ja asettautua taloksi. Koko porukka olikin kasassa puoli kuuteen mennessä ja ensimmäiset heitot päästiin tekemään varttia yli kuuden aikoihin (lupavuorokausi alkaa klo 18).

Ensimmäisen kalan nosti Pekka lipalla puolisen tuntia aloituksesta, kyseessä todella kaunis kiloinen luonnontaimen. Tero peesasi hetken päästä omalla istaritanellaan. Molemmat tulivat kosken yläosasta . Tämän jälkeen porukka alkoi hajaantumaan alavirtaan ja raportteja uusista jalokaloista saatiinkiin odottaa sitten pitkään. Itse sain avauskalan (ja mun reissun ainoaksi jääneen) 20cm tanen niskalta joskus kymmeneltä illalla.

Yön aikana kala oli paremmin otillaan, Rami mm. kyykytti muuta porukkaa yhdellä taimenella, yhdellä kilon säyneellä, kahdella kuhalla , joista toinen oli komea 3,1kg jööti sekä muutamilla hauilla, joista suurin oli noin kahden ja puolen kilon vahva virtahauki. Aamuyöllä auringonnousun jälkeen Harri sai putkiperholla spinfluugaten niskalta kolme mittataimenta (kaikki luonnonkaloja) ja aamulla Erno otti aivan upean 1,4kg luonnontanen niskalta ja Pekka alempaa kiloisen istaritaimenen.

Reissulla kaikki paitsi Henkka saivat kalaa, mutta kyllä omalta osaltani oli todella heikkoa käytettyyn tuntimäärään (n. 12h) nähden. Uistimia meni pohjakivikkoon 5 kpl (joukossa kaksi edellisenä päivänä Honkkarista hankittua vaappua) ja putkiperhoja 6kpl. Totesinpa sen taas, että ihan hölmöläisten hommaa koko koskikalastus! Tai sitten en vaan osannut… Joka tapauksessa hauska reissu ja loistava porukka! Ehkä ensi kesänä sitten taas jonnekin lohijoelle soutuhommiin tai sitten Vancouveriin Tyynenmeren lohia pyytämään Ramin serkun mukana 🙂 No, ehkä Kymijoki on lähempänä ja siellä tulee piipahdettua kesän ja syksyn aikana muutamia kertoja soutamassa.

Teksti ja kuvat: Ron