Kivikkokahlausta Loviisassa 10/2011

Joskus harvoin tulee tilaisuus lähteä työhön liittyvään reissuun asiakkaana. Silloin voi ottaa extra-rennosti, koska kaikki tulee tarjottimella ja valmiiksi suunniteltuna.

Kyseessä oli “kahluukalastusreissu” juuri koetuille Loviisan vesille. Kohteena oli Linnakesaari (Lövö), joka on vanha rannikkotykistön tukikohta konvertoituna virkistysalueeksi. Vesistö on Loviisan kaakkois-osassa aivan eläimellisen kivikkoista! Voidaan totaalisesti unohtaa voimalan lähistöllä olevat hazardit, tämä on varmaankin maailman kivisin vesialue. Alkuperäinen suunnitelma oli raahata AMT mukaan, mutta kohtalon puuttuessa peliin se jäi pajalle. Jos en olisi edellisellä reissulla kolhinut Hondaani, viimeistään täällä se olisi väistämättä kohdannut terävän ja kovan. Jo matkalla rantaan näkyi tien molemmin puolin mieltä hämmentävä määrä erikokoisia ja -muotoisia siirtolohkareita.

Torstai 27.10.

Ajatuksena oli hakea pääasiassa haukea rannalta kahluuhousuissa heitellen, joka on minulle täysin uusi kokemus. Suoraan sanottuna en muista koska olisin viimeksi kalastanut mitään lajia rannalta heiteltynä, enkä ollut koskaan edes pitänyt kahluuhousuja jalassa. Virkistävän erilaista virkistyspäivää siis tiedossa. Tien päässä tapasimme mukavan oloiset jampat isolla moottorisoidulla ponttoonilaiturilla, josta oli vedetty lankku rantaan. Kamat kyytiin ja lyhyt siirtymä tasaista 2,5 solmun vauhtia viereiseen saareen. Saaressa oli erillinen iso “geari-varasto ” -rakennus, jossa jaettiin päivän työkalut. Itselläni oli mukana jerkkaus- ja heittovapa keloineen, ja muutama boxi jerkkejä, suspeja, lusikoita ja spinnereitä Fenwickin laukkuun tungettuna. Laukku painoi paljon. Aluksi annettiin kahluuhousut, -kengät ja -takki, jotka sujahtivat yllättävän mukavasti päälle. Kengät olivat todella kevyet huopapohjaiset (pitävät liukkailla kivillä). Paikallinen vapa- ja uistinarsenaali oli melko perinteistä – kasijalkaista vapaa haspeleilla ja n. 0,20:sellä kuitusiimalla. Kelat olivat suurin osa hyvälaatuisia, mutta parhaan päivänsä nähneitä ja uusia siimoja kaipaavia. Onneksi oli omat kamat. Uistimina suositeltiin enimmäkseen Minnow Spooneja ruohikko-ominaisuuksiensa vuoksi. Ruohikkoa täällä tosin ei ollut.

Kamojen jaon jälkeen aloitettiin melkoinen jalkapatikointi. Oppaat/isännät jäivät mökille ja luottivat taitoihimme. Virheeni oli pakata aivan liian paljon uistimia mukaan. Kaksi vapaa ja Turun Tuomiokirkon kokoinen ja -painoinen laukku olkapäällä ei ole paras yhdistelmä, kun vaelletaan pitkiä hiekkatietä, umpimetsää ja rantakivikoita. Hetkinen, tuleeko haukea muka näin ulkoa näin järjettömän laajoista ja karuista rantakivikoista? Tulee, vakuuteltiin. Ensimmäiselle mestalle päästyämme heittelin tovin kelluvaa KeMu-Slaikkaria, tuloksena reissun korkkaus -kakkonen. Muut olivat innoissaan kalasta, mutta itse kaipasin isompaa. Näin matalassa ja kivikkoisessa vedessä voi suosiolla unohtaa Busterit, Herkyt, Suspit, Spinnerit ja jopa lusikat. Jää armotta pohjaan kiinni. Kelluvat jerkit ja Minnarit olivat siis päivän sana.

Lounaaksi oli todella maukasta kalakeitttoa ja saaristolaislimppua, jonka nokittuamme jatkoimme kalastusta. Todella pitkän siitymän jälkeen saavuimme kuulemma hyvälle spotille, joka kuitenkin huusi tyhjyyttä. Tässä vaiheessa alkoi hieman v*tuttamaan. Järjetön sykkiminen, eikä kalaa missään. Jokin tässä silti alkoi myös viehättää. Kävellään vaan suoraan mereen vyötäröön asti, jonka jälkeen ollaan todellakin pelipaikkojen sisällä. Suora kosketus 8-asteiseen veteen ja “meressä oleminen kuivana” tuntui mielenkiintoiselta ja luonnonläheiseltä. Tämä ei ole aktiivisesti ottipaikkoja etsivän jampan laji, ellei sitten ole tavattoman hyväkuntoinen. Ei vaan tehnyt mieli siirtyä muualle, vaikka huomasi että heittosektori on hyvin rajallinen. Hiki virtasi siirtymillä ja muutttui kylmäksi heitellessä. Yllättävän hyvin kevyet kengät pitivät liukkaassa kivikossa.
Olimme siirtymässä eräälle toiselle spotille, kun yksi kavereista raportoi kalasta. Vapa ei heilunut yhtään, ja kalaa vain “raahattiin” rantaan, joten huusimme vaan: “Hyvä!” ja “Moroo”. Hetken kuluttua alkoi samalta rannalta kuulua huutoa. Tämä olikin vissiin melkoinen mörssäri. Menin paikalle ja roikotin kakkoselta – kolmoselta näyttävää kalaa Bogassa, joka näyttikin painoksi 4,5Kg! Oli hauki sen verran läskissä kunnossa, että silmäpuntari oli taas kylillä. OK, melkein fintsa punamustalla Minnow Spoonilla karusta ulko-kivikosta! En olisi uskonut ellen olisi nähnyt.  😮

Loppupäivä oli muutamaa tärppiä lukuun ottamatta täysin kuollut. Tarvoimme kalliot, vähäiset kaislikot ja lukemattomat rantakivikot läpi tuloksetta. Oli aika vetää pannukahvit läheisellä laavulla. Ne maistuivatkin makialle. Tämän jälkeen heiteltiin vielä tunti-pari tuloksetta. Alkoi jo hämärtyä, joten siirryimme mökkiin safkalle. Ruoka oli jälleen erittäin maukasta, erityisesti kermainen porokeitto, mutta lammaspihveissä ja uunilohessa oli hiukan sytkärinesteen makua… Äärimmäisen hyvälöylyinen savusauna, tulikuumalla vedellä täytetty palju, pitkospuureitti saunalta paljulle ledivalaistuksella, virvokkeet ja savukkeet saivat mielet raukeaksi loppuillan aikana. Kaksi- ja nelitahtimoottoreiden eduista ja haitoista väiteltiin pikkutunneille asti.

Perjantai 28.10

Tämä päivä tultaisiin heittelemään isolta laituri-lavetilta, joten luonnollisesti olin innostunut ja odottavalla kannalla. Keli näytti otolliselta, paljon tuhnua ja kevyttä tuulta. Siirryimme kamoinemme rantaan, josta laituri lähti hiljalleen lipumaan pelipaikoille. Luvassa olisi kalastusta matalissa kaislikoissa ja kivikoissa, oppaan mukaan hyvissä mestoissa. 2,5 solmun vauhti ei päätä huimannut, joten siirtymisen aikana kannatti kuulemma uistella. Olin hiukan huolestunut, koska tällä siirtymävauhdilla emme montaa paikkaa ehtisi koluta. Ensimmäinen tosin oli aivan vieressä oleva hiekka/kivikkoranta, joka oli kuitenkin tyhjä hauesta. Heittely tältä lavetilta oli todella mukavaa, ja monta ukkoa mahtui ongelmitta heiluttelemaan 8-9 jalkaisia yhtäaikaa. Tilaa oli ruhtinaallisesti, myös virvoitusjuomien ja savuavien luonnontuotteiden nauttimiseen. Keskellä laituria oli geari-alue, johon huoletta vaan lätkittiin ei-käytössä olevat kamat sen kummempaa miettimättä olisivatko ne muiden tiellä. Eivät olleet.

Seuraavaksi saavuimme kieltämättä erittäin hyvännäköiselle kivikko-kaislikko-hybridille, joka kuitenkin kaikui autioina kalasta. Siirryimme mukavan näköiseen ränni-lahteen, jonka molemmin puolin rehottavat kaislikot parin metrin syvyydellä, tuhnukelillä, oppaan tiedoilla ja erivärisillä jerkeillä suorastaan huusivat “täältä sitä saa!”. Ei saanut muuta kuin iloisen naapurin tervehdyksen. Muutama putkilo-tärppi ja that’s it. Eräässä kohden kuulimme molahduksia ruovikon seasta, mutta vaikka suspi, jerkki ja jopa minnari lensi ruovikon sekaan, uistimet jätettiin tyystin rauhaan.

Muutama kivikkoranta oli vielä koluamatta, joten sinne vaan madellen. Tyhjää oli ensimmäisessä, mutta toisesta saatiin vihdoinkin tapahtumaa. Olisko ollu joku 1,5 kiloinen tai vähän yli. Muistaakseni tämä oli ainoa kala joka saatiin lavetille asti. Saatan olla väärässäkin, mutta mitään mieleen jäänyttä ainakaan ei tullut. Opas totesi sen vakion: “Tosi huonosti söi, vaikka oli otolliset hetket”. Niinpä niin.

Livuimme kotirantaan, josta mökille, kamat kasaan ja autorantaan. Rampilla oli jo seuraavat Linnakesaaren vieraat. Mukana heillä oli vanhahko Tracker Deep V-17. Onnea vaan, toivottavasti ei kolissut.

Yhteenveto

-Käsittämättömän kivikkoinen alue, älä lähde veneellä
-Jos lähdet kahluukalastamaan, ota vain yksi uistinboksi, mielellään repussa
-Kahluukalastus on hyvin erilaista, ei sovi kaikille
-Ei sovellu FTK:n reissukohteeksi

Teksti: Tape