Kevätavaus Porvoossa 6.4.2007
Janne, Jakke ja Juho avasivat FTK:n kevätkauden virallisesti aurinkoisena lauantaina käymällä Porvoon suunnalla. Kelit todella buenot ja kolme kohtuullista kalaakin saatiin veneen paremmalle puolelle. Miksei aina voi olla näin mielyttävä alku kaudelle ?!?
Vene Ylästöstä kyytiin seiskan jälkeen ja eikun on the road. Napattiin Juicen kanssa Jakke kyytiin Sipoonlahden Nesteeltä, josta matka jatkui kohti Tirmoa. Vene vesillä klo 09:20. Sen verran Porvoossa oltiin jo tahkottu että tiedettiin kevään hyvät ottipaikat jo valmiiksi. Osa Hot Spoteista oli ikävä kyllä vielä jäässä, mutta ei sen väliä.
Jakke avasi pelin heti kättelyssä. Kahdeksas heitto ja sinistä 54g suspiankkaa vietiin. Jähmeinen kutumamma siirtyi punnitukseen suht nopeasti ja painoa vaa’assa kohtuulliset 4,50 kg . Nopeat kuvat ja mamma pääsi jatkamaan aamutoimiaan. Seuraavista spoteista ei oikein tullut kokemusta kummempaa ja osasto siirtyi puolen päivän jälkeen grillaamaan eräälle suljetulle terassille. Grillauksen jälkeen lähdettiin työstämään hyvän näköistä kutulahdukkaa ja ei turhaan. Kuittasin kymmeneen minuuttiin 3 haukea, 4,10 , 1,5,1,0 C38 Busterilla. Jonkin verran tärppejä ja seurioita myös tuli. Iltapäivällä Juice rankaisi vielä samasta “papukaijalahdesta” tasan vitosen kutumamman. Hyvä reissu kaikin puolin. Kymmenkunta kalaa ja leppoisaa menoa merellä.
Teksti ja kuvat: Janne