Kesä-heinäkuun 2011 hellehaukisessiot

Kesä-heinäkuussa hauki ja vielä iso sellainen söi ällistyttävän hyvin, vaikka vesi oli kuin kylpyvettä. Fintsaplussia kertyi kokonaiset kuusi kappaletta!

Alla lyhyet kuvaukset niistä iltapistoista, joista ei erillistä reissuraporttia ole tehty.

6.6
Spinnereitä ja uusia mestoja ensimmäistä kertaa testaamassa, noin tunnin kalastuksen saldona kaksi haukea henkareilla, pienempi oli noin kilon pulikka ja suurempi erittäin hyvän matsin antanut 4,4kg. Tästä on hyvä jatkaa!

14.6
Pikainen puolentoista tunnin iltapisto vesille kannatti ja kesähaukienkaksi kirjattiin raivoisan taistelun jälkeen 6,4kg! Tämän lisäksi tuli perusluigi ja pirteä 4,2kg. Kaikki luonnollisesti spinnerillä.

4.7
Tapen kanssa iltakalassa, tällä kertaa hiljaisempaa. Ei kuitenkaan tullut mp-reissua, pelastus oli henkaria purrut vajaa kiloinen. Tape pudotteli pari kilokalaa veneen vieressä ja keräili tärppejä, mutta ylös asti ei tullut yhtään. Vesi jo lämmennyt yli +20 asteeseen ja kalapäiväkirjassa merkintä, että “vedenlämmöt alkavat olemaan sitä luokkaa, että haukikausi on auttamattomasti ohi”. Kuinka väärässä olinkaan!

8.7
Iltakalassa, tällä kertaa pääasiallisena kohteena kuha uistellen. Ei paatunut haukimies osaa muita lajeja oikein kalastaa, joten saldona pari haukea henkareilla, kun kuhista ei näkynyt jälkeäkään. Raavaampi krokotiili painoi 3,4kg ja antoi jälleen mukavat kyydit. Vesi jo ihan linnunmaitoa eli +25 parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten sen nyt ottaakaan…

9.7
Kun kerran haukea viimeksi oli tarjolla, niin pakko se oli uskoa, että kesä ei kautta katkaise. Vesille siis seuraavana päivänä ja jätin vetokamat suosiolla kotiin. Heti ekasta paikasta kolmannella heitolla luottohenkaria vietiin vimmalla. Lähistöllä oli parkissa nuorisoporukka veneineen ja ne jäikin seuraamaan väsytystaistelua. Useiden syöksyjen jälkeen bogasin 4,8 kg:n kalan ja sain raikuvat aplodit porukalta suorituksesta. Kalan voimista päätellen se olis voinut olla suurempikin. Elukka takaisin veteen ja muutaman heiton päästä viereisestä kaislikkopätkästä napsahtaa seuraava, tällä kertaa kolmosen kala. Jeppistä meininkiä! Tämän jälkeen siirtymää ja seuraavat paikat jakoivat nollaa. Pikainen mietintä, että mennäkö vielä yhdelle mestalla vai ajaako rantaan (sauna tuloillaan kotona). No, mottoni mukaan never give up ja vielä yks heitto, joten Evari käyntiin ja siirtyminen vikalle mestalle.

Olin rekannut pätkän melkein loppuun, kun Jannelle tutussa paikassa joku yritti ripustautua henkariin. Tök, tök, pam ja viuh, vastaisku ja kala kiinni! Nyt kiinni olikin sitten jotain raskaampaa, vavassa ei tuntunut mitään säksätystä vaan junanomaista vakaata menoa maustettuna raskailla potkuilla ja pään heilutuksilla. Fintsahan se siellä varmaankin! Kun sain kalan ekan kerran näköetäisyydelle harppasi pulssi samantien lähelle paria sataa. Tsiisus, mikä kesäkroko! Vedessä kala näytti todella isolta ja pintautumisen jälkeen se painui takaisin syvyyksiin. Köydenvetoa jatkui jonkin aikaa, jouduin välillä pitelemään vapaa toisessa kädessä ja toisella käyttämään kaasua ja ja ohjailemaan venettä pois kaislikosta, johon tuuli painoi.

Curado ja Vulcan X kuitenkin tekivät tehtävänsä ja hauki alkoi uimaan kyljellään, joten ei muuta kuin Boga käteen ja kala ylös. Kala oli pitkä, mutta melko laihassa kunnossa, vatsa ihan tyhjä. Saletti kesäenkka ja SHS:n listakala kuitenkin! Koukkujen irrotusoperaatio meni hieman sähläämiseksi, mutta sain koukut kuitenkin lopulta nätisti irti. Kala kyllä näytti vuotavan verta aika pahasti, kunnes huomasin, että oma sormihan verta tiputtelee. Liplockissa koukkujen irroituksen aikana oli vasen etusormi lipsahtanut ilmeisesti kiduskaareen sillä seurauksella, että sormessa oli melkoinen palkeenkieli, joka vuosi runsaasti verta. Laastaria ei tietenkään veneessä ollut (nyt on), joten sormi meni kirjaimellisesti suuhun, kun sain ensin laskettua kalan takaisin veteen. Elvyttely kesti melko kauan, mutta huilattuaan tovin kala potkaisi pirteästi ja painui takaisin kotio.

Kuvia en saanut otettua, kun en viitsinyt kalaa tarpeettomasti pidellä ilmassa ja taiteilla N97:n skeidan kameran ja itselaukaisimen kanssa. Vapautuksen jälkeen takki olikin tyhjä ja sauna(kalja) enemmän kuin tarpeen.

Niin ne strategiset mitat. Painoa oli 7,32kg ja pituutta 108cm.

Teksti ja kuvat: Ron