Kauden 2013 paketointi

FTK Pikaraportti

Ajankohta28.12.2013 9:30-15:50
MukanaJanne ja Hämppy
MissäItäveri
Kalantulo2 ylös, ja muutamia tapahtumia päälle.
OttipelitPuMu ja sininen jerkki.
Bullet Time10:00
KelitPilvistä, 8 m/s tuulta,  tihkusadetta. Veden lämmöt +3 – 4 astetta.
Yleisarvostelu8

Vuosi lähestyy loppuaan ja näin myös kalastuskausi 2013. Omalla kohdallani tänään oli vuoden viimeinen haukikeikka merelle. Liikenteeseen lähdettiin aamusella suuntana itä. Puikoissa tällä kertaa Hämppy vihreällä paholaisellaan.

Pitkähkön siirtymän jälkeen ensimmäinen spotti lupaili päivästä antoisaa. Eka heitto ja kohdekala heti kiinni kellubusassa.  Pikkumamma oli hauskannäkoinen, noin kakkosen pää ja 3-4kg:n kroppa. Oli ruoka ilmeisesti maittanut. Tästä hetken päästä Hämpylle myös hyvänkokoinen puikko. Siihen se syönti sitten loppui. Loppupäivä kierreltiin varmoissa ottipaikoissa, kutareissa ja pussukoissa, joissa kalaa olikin. Ei vain ottanut, ei millään. Takaisin rantaan saavuttiin pimeän jo laskeutuessa klo 15:50. On se päivä lyhyt tässä vaiheessa vuotta.

Kausi alkaa olla paketissa. Etelässä kausi 2014 käynnistynee jo ensi viikolla, ja avovesiaikaa näyttää jatkuvan pitkälle tammikuulle 🙂

Teksti: Janne

Kuvat:  Janne & Hämppy