Irrotettava keulakansi Yamariniin
M/S Jammu on ollut nyt pari vuotta mun pääasiallisena tukialuksena. Samalla aluksen pitää myös palvella muitakin veneilytarpeita ja käyttäjiä – vaikkakin 95% ajoista on kalastusta. Etukansi olisi kiva olla yhtenäinen, jotta siinä voi helpommin toimia ja mm. käsitellä kaloja. Kiinteä asennus ei tullut kysymykseen, joten piti miettiä siirreltävää.
Aluksen keulassa on kaksi laatikkoa, etummaisessa on keulakoneen akku ja takimmaisessa fenderiä, ankkuri ja vapatelineitä, sekä hieman tilaa kamoille. Laatikot voi periaatteessa uhrata kannen alle, jos vain ankkuriin pääsee tarvittaessa käsiksi merellä. Konseptiksi tuli lopulta kaksiosainen kansi, jossa isompi etuosa, joka ulottuu takimmaisen laatikon eteen ja takimmainen osa, jonka saa tarvittaessa irti merellä.
Mittanauha kertoi, että kokonaispituus on n. 200cm ja levein kohta n. 161cm.
Eri vaihtoehtoja funtsiessa, päädyin hankkimaan 3000x1500mm ja 9mm paksuisen filmivanerin (eli suomeksi vesivanerin). Tämä oli kompromissi painon ja käsiveltävyyden sekä tukevuuden välillä. Kun tukikehikko alle on tarpeeksi tiivis, jännevälit jää lyhyiksi. Kävin läpi myös erilaisia muovi/komposiittilevyjä Etrasta, mutta hintaa olisi tullut lisää eikä painossa tai ominaisuuksissa välttämättä hirveästi ollut eroa.
Homma lähti käyntiin laatikoiden väliin rakennettavalla tukikehikolla. Ennestään oli jäänyt rakennusprojekteista ns. kakkoskakkosta höylättynä, josta rakenne syntyi. Kaikki puut liitettiin kulmaraudoilla.
Kun tämä oli tehty, piti leikata malli, jonka perusteella sitten pistosahalla leikataan kansilevyt. Malliin tekemiseen ostin 1mm muovilevyä Etrasta, jota pystyi helposti leikkaamaan saksilla. Mallit tarvittiin siis molemmille levyille erikseen.
Mallit ja levyjen leikkaus onnistui hyvin ja ne vaativat lopulta hyvin pientä säätämistä. Tämän jälkeen vain matto päälle ja sen leikkaus. Maton jätin tarkoituksella n. 2cm ylipitkäksi joka reunalta, jotta se täyttää levyn ja veneen seinän raon eikä sinne pääse tippumaan esim pieniä esineitä – ihan hyvä tuli noin.
Lopuksi matto kiinni liimalla ja isokantasilla levyruuveilla.
Aikaa koko projekti vei noin 9-10 tuntia, kun yksin teki, ei paha.
Kustannuksia tuli 78€ filmivanerista, 5€ ruuveista, n. 30€ kulmaraudoista ja matosta 25€ (terassimattoa, 200cm leveää, 2 metrin pala) sekä muovilevy kannen mallin tekemiseen n. 30€ eli yhteensä n. 170€.
Painoa rakenne lisää 14kg etummaisesta kannesta, 17 kg takimmaisesta ja 12kg tukikehikosta, eli 43kg yhteensä. Ei paha.
Rauhallisena kesäiltana voi jammulla lähteä aapoja narraamaan ja istua mukavasti asianmukaisessa kansituolissa. 🙂
Uuden etukannen koeajokin onnistui hyvin, aapoja tuli paljon, ja isoin 1.0kg/44cm.