Haukiperhoja virvelillä

Olen ihastellut perhomiesten hienoja haukiperhoja ja pohtinut, voisiko niitä saada jotenkin heitettyä myös ns. virvelillä, noita virvelikamoja kun on kaikki paikat täynnä eikä heti huvittais alkaa hankkia täysiä perhovermeitä. No, aikani funtsittua, rakensin kesällä kevyestä 30-60g/8′ vavasta ja viritetystä Ambassadeur 4600C5 kelasta (tässä on muuten kaikki osat laakeroitu, puolalla keraamiset laakerit, jopa kynsi keraaminen) setin, johon siimaan laitoin 16g heittopainon vapaasti liikkumaan. Perään fluorocarbon peruke. Ja ei muuta kuin testaamaan.

Hyvin lensi, vaikka tuuli oli kovaa tuona päivänä. Regasin samaa aluetta tuulen mukana monta kertaa, väriä vaihdelleen. Pari putkiloa tuli viherkultaiseen Bauerin perhoon, eli ilmeisesti konsepti toimii.

 

Sitten vaihdoin oranssikultaisen perhon, jonka on sitonut eräs haukiguru (en siis minä), ja samaa mestaa regaten. Ei mennyt montaa heittoa, niin parempi kala kiinni. Metrin ylityshän se siellä, 102cm. Sattumalta sain kuvaukseen apuja. Ei jäänyt viimeiseksi kerraksi nämä perholeikit.