FTP 5P 3. osakilpailu
Viime sunnuntaina 28.10. oli 5Pisintä haukimittelön 3. osakilpailu. Pelialueeksi arvottiin edellisenä päivänä Skaldö, 5Pisintä haukimittelön Facebook-sivuilla. Kyseessähän on käytännössä Raasepori eli Tamma, vähän etelään kaupunginlahdelta. Satama kuitenkin lossin takana eli ajo-aikaa hieman enemmän kuin Raaseporiin.
Kellot siirtyivät yöllä, mutta onneksi taaksepäin, eli kaikki saivat nukkua tunnin pidempään. Herätys oli kuitenkin siinä puolen viiden maissa, toisilla vasta puolen kuuden (Kentsu…!). Cresu lähtikin pihalta kello 5:50 ja matkalla piti ottaa lennosta Kentsu mukaan, mutta siitä tulikin hieman pidempi pitstop, kun herra hieman vielä sääti… no, lopulta 6:11 päästiin lähtemään kohti lossia, tarkoitus oli osua 7:45 lähtöön. Kisahan alkoi virallisesti kello 9:00.
Taktiikkaa oli hierottu edellinen päivä ja kerätty taustatietoa eri lähteistä.
Lossille ehdittiin hyvin ja olimme ainoa paketti kyydissä. Odotus oli, että meidän jälkeen tulevat muut, mutta suureksi yllätykseksi kaikki olivatkin jo ehtineet perille. Paketit veteen ja live-lähetys ja tunnelmat rannasta, ja kaikki kisailijat olivatkin valmiita lähtemään jo 8:45. Sovittiin, että kello 9:00 saa alkaa kalastaa.
Alkuun oli tarkoitus ronkkia helposti kortti täyteen ennen kello 11 väliaikaraporttia. Erilaisia salmialueita piti tuo ensimmäinen kaksi tuntia ronkkia. Mutta pakkaselle menneen yön takia vedet olivat näillä alueilla kylmiä ja kalat kadoksissa. Kentsulle ekalla heitolla busaan 51cm kurkku ja tuntia myöhemmin Jannelle 58cm putkilo busaan, mutta siinä ne ekan väliaikaraportin tulokset sitten oli. Nihkeää…
Taktiikkaa muutettiin ja alettiin ronkkia tuulen puolen reunoja, mitä kovempi tuuli ja laine, sen parempi. Ja heti alkoi tapahtua. Paljon kopuja ja Proffalle muutama kala kortille, 60 ja 70 cm vonkaleet. Vähän myöhemmin erään lahden keskustasta lisää tavaraa kortille ja se olikin saatu täyteen.
(tässä vaiheessa tiimi muisteli, että alamitta oli 50cm, mutta se olikin 60cm, eli kortissa olikin vasta muutama kala, eikä suinkaan täyttä…)
Seuraavaksi pieni siirtymä ja eräs pieni saaren reuna, mikä oli usein antanut hyvin ja isoa kalaa. Nyt se oli liian tyyni eikä saatu kopun kopua.
Taktiikan pohdintaa… mitäs nyt, takas etsimään tuulen puolen reunoja vai uusi kohde riskillä… No, uusi kohde valittiin ja siirtymää. Lopputulos, yksi putkilo ja yli 70cm suurempaa ei vieläkään kortille.
Aika alkoi käydä vähiin, tunti-puolitoista ja peli ohi. Jatkettiin tuulen puolen reunojen ronkkimista, tapahtumia ja putkiloita saatiin, mutta tulos ei silti maaritellut.
(tässä vaiheessa siis kortissa ei edes ollut vaadittavaa viittä 60cm kalaa eli sijoitus vikojen joukossa…)
Viimeinen vajaa tunti otettiin sitten edelleen riskillä, jostain sitä kalaa pitäisi löytyä. Päivän aikaan oli väri- ja vieherallia pidetty ja ainoastaan Jonny Vobbler vaappu oli antanut tasaisen varmasti. Nyt illan pimetessä pumua vaan veteen…
Ja se kannatti. Heti alkoi kopua satelemaan, ja Janne ja Kentsu tiputteli kaloja vasemmalta ja oikealta. Jannelle oli jopa metrin seurio, mutta sekin vain katseli. Proffa onnistui ronkkimaan päivän parhaan pumuun McRubberiin, 80cm monsterin, ja fiilis parani.
(tässä vaiheessa pienin kala oli 58cm eli ei vieläkään kortti täynnä, mitä emme onneksi tajunneet)
Aika alkoi käydä vähiin, kaloja oli nyt löydettu, mutta aikaa ei ollut juurikaan. Proffalla epätoivoinen vika heitto lähtee, 10m päähän kaislan reunaan. Pieni upotus, kelaus, ja PAM! Kala kiinni, hyvältä tuntuu! “Kentsu, haavi, NYT!!!”. Ja kala tyylikkäästi haaviin.
Samalla ohi ajaa Lutran vene, ja alkaa kuvata, kun selviää, että haavissa parempi kala. Hetken päästä myös Pummit ajaa luokse. Koko video on 5Pisintä sivulla, sieltä näkee koko tilanteen, leikkaamattomana.
Jo haavissa Kentsu toteaa, että suurhauki on kyseessä, metri rikki. Käsittämätön juttu, vika heitto!
Kala ylös, nopeasti pituus, kalaa kunnioittaen. Aika alkoi käydä todella vähiin. Kolme miestä silmät tarkkana, 104cm oli tuomio. Yes! Kala takas veteen haavissa.
Salter esiin ja pikaisesti kala ylös ja paino haavissa ilman vartta – haavin oma paino katsotaan myöhemmin. Vaaka sanoo 9.28kg (ja lopputulos lopulta 7.70kg). Kala pian takas elementtiinsä, ja kolme venettä kohti satamaa. Olimme perillä 15:59, eli hyvin ehdittiin.
Ajaessa tuli vielä funtsittua, että mitkä meidän kalat nyt olikaan. Pienimmäksi jäi 60cm vonkale, muut sitten 70, 70, 80 ja kriittinen 104cm. Kun muillakin tiimeillä, paitsi voittajalla, oli ollut vaikea päivä, marginaalit olivat pienet, ja tämä vika kala nosti meidät ensinnäkin pisteille ja lopulta toiselle sijalle. Legendaarinen lopetus!
Lopputulokset, osakilpailu 3, Skaldö:
1. KuhanVetäsen 2, 505cm + pisin 115cm, +1pist
2. Fishing Team Kalu, 384cm
3. KuhanVetäsen 1, 370cm
4. Team Lutra Lutra, 362cm
5. United Fishbums, 159cm
Kokonaistilanne, 3/4
1. KuhanVetäsen 2, 25pist
2. Team Lutra Lutra, 24pist
3. Fishing Team Kalu, 17pist
4. United Fishbums, 15pist
5. KuhanVetäsen 1, 12pist
Viimeinen ja ratkaiseva mittelö 24.11 ja paikan arvonta päivää aikaisemmin 5Pisintä haukimittelön sivuilla.
Kuvat ja teksti: Janne, Proffa, Kentsu