Category: Kalapaikkaraportit
Espoossa Luukkaan ulkoilualueella sijaitseva Luukinjärvi on rehevä ja melko voimakkaasti humuksen värinen pieni järvi, jossa silti on melko vahva kalakanta. Haukea ainakin tulee mukavasti, ahvenia silloin tällöin, joskaan niiden jahtaamiseen ei olla koskaan keskitytty. Haukien...
Silvolan tekoaltaalla ei saa kalastaa. Mutta jos siellä saisi, sieltä voisi saada kalaa.
Myllykoski kuuluu Vantaanjokeen ja sijaitsee aivan Hämeenlinnan moottoritien kupeessa käännyttäessä Nurmijärvelle. Helsingistä ajoaikaa tulee noin 30 minuuttia. Paikka on ehkä suosituin Vantaanjoen koskialueista, lupia myydään vuosittain n. 2500 kpl.
Mätäjoki on pätkä Mätäojaa, joka on kaivettu vähän syvemmäksi ja leveämmäksi. Mätäjoki sijoittuu Helsingissä Kannelmäen ja Malminkartanon sekä Vihdintien ja Hämeenlinnantien väliin. M-juna ylittää Mätäjoen Kannelmäen asemalta lähtiessään.
Vantaanjoen suu Helsingin Viikissä on nasta mesta. Siellä voi kalastaa, ihan vaan kävellä, sysätä fillarilla tosi kovaa pitkin Viikin polkuja ja ihan vaan nauttia luonnosta.
Lammaslampi on pieni, muutaman sata metriä halkaisijaltaan oleva ympyränmuotoinen lampi Vantaalla, aivan Espoon rajan tuntumassa. Vielä vuonna 2002 toimineen (nyt domainista suoltaa pornoa, klikkaa omalla vastuulla) www.kalalupa.com -palvelun istutustilastot kertovat lampeen istutetun ainakin haukea ja...
Sijainti: Kehä III:n pohjoispuolella Espoossa. Koko n. 2 x 3 km, syvin kohta 22 m. Soutuveneitä saa vuokrata Suomen Ladun Oittaan ulkoilukeskuksesta hintaan 15 EUR/3h. Palautus ennen sulkemisaikaa tai sopimuksen mukaan avaimet postilaatikkoon ja airot ja...
FTK:n kevätreissu suuntautui Tammisaaren vesille, jotka yllättivät taas enemmistön negatiivisesti ja silloisen prospect-member Janne Huuhtasen positiivisesti. Auringonottokeliä piisasi kuten myös yritystä, mutta taas kerran saalis jäi todella vaatimattomaksi. MIKSI AINA NÄIN?! FTK Reissufakta Ajankohta ke-su...
Ron, Tape ja Jasu eivät malttaneet mieltään, vaan eikun menoksi heti kun vedet aukesivat.
Kauden vika reissu Porvooseen, femmoja haettiin taas, mutta kolmepuokki jäi suurimmaksi. Edellisen reissun jälkeen olin odotellut malttamattomana, milloin pääsemme uudestaan Porvoon vesille. Kolme tuskaista ja odotuksentäyteistä viikkoa kului ennen kuin saimme taas sovittua Vesan kanssa...
Vesku ja Ron syksyisessä Porvoossa haukijahdissa. Kahdella fintsaplussalla päivästä muodostui Ronille paras ikinä! Olimme suunnitelleet Vesan kanssa koko syksyn ajan, että menisimme Porvooseen Kerkon mökille kalaan, mutta aikataulut eivät olleet sopineet yhteen. Nyt vihdoin oli...
Vantaanjoessa on monia kalapaikkoja, FTK testasi tällä kertaa Pitkäkosken. Sijainti: Hämeenlinnantien itäpuolella, Kaivokselan liittymästä alas ja kohti katsastuskonttoria. Auto Pitkäkosken ulkoilumajalle, siitä opasteita seuraten perille. Kosken pituus kilometrin pintaan, nimensä veroinen siis. Kalastus onnistuu rannoilta,...
FTK valloitti Asterholman väkirikkaan saaren syksyisenä viikonloppuna testaten samalla ensimmäistä kertaa kalastusopaspalveluita. Tape vei reissukuninkuuden kahdella femmallaan, apunaan Abu Tormentor, jossa oli taikaa.
Olimme monen vuoden tauon jälkeen taas Sipoon Kaunissaaressa tavoittelemassa Abun Kultakelaa ja mittaamatonta kunniaa, jonka Vuoden meritaimenkalastaja saa. Edellisestä kisasta olikin jo kulunut viisi vuotta, joten olihan se jo aikakin tulla taas kisoihin. Tauko johtui...