Author: Ron Katz

Tammisaari 23.4.2006

Ron ja Tape aloittivat avovesikauden Tammisaaren kaupungin vesillä sunnuntaina 23.4.2006. Vuosi 2006 pääsi kalastuksellisesti toden teolla käyntiin 23.4. eli noin viikkoa myöhemmin verrattuna viime vuoteen. Aika hyvin kuitenkin ottaen huomioon kylmän ja pari-kolme viikkoa myöhässä...

Velskolan Pitkäjärvi

Espoon perukoilla Velskolassa lilluvassa Pitkäjärvessä olen käynyt kahdesti kalassa. Järvi on nimensä mukaisesti pitkä kuin nälkävuosi, mutta ottipaikat sijoittuvat melko pienelle alueelle. Kuulopuheiden ja kokemuksien mukaan parhaat ottipaikat ovat järven kapeimmassa kohdassa pystysuorien kallioiden edustalla...

Hilihaukivuoka

Resepti on tiukempipotkuinen muunnelma Suomen Haukiseuran sivuilta löydetystä reseptistä. On muuten parasta haukiruokaa ever! Tällä ohjeella lähtee nälkä neljältä, jopa kuudelta jannulta riippuen lisukkeiden määrästä.

Luukinjärvi / Espoo

Espoossa Luukkaan ulkoilualueella sijaitseva Luukinjärvi on rehevä ja melko voimakkaasti humuksen värinen pieni järvi, jossa silti on melko vahva kalakanta. Haukea ainakin tulee mukavasti, ahvenia silloin tällöin, joskaan niiden jahtaamiseen ei olla koskaan keskitytty. Haukien...

Nurmijärven Myllykoski

Myllykoski kuuluu Vantaanjokeen ja sijaitsee aivan Hämeenlinnan moottoritien kupeessa käännyttäessä Nurmijärvelle. Helsingistä ajoaikaa tulee noin 30 minuuttia. Paikka on ehkä suosituin Vantaanjoen koskialueista, lupia myydään vuosittain n. 2500 kpl.

Ron Katz

FTK:n kädenvääntömestari, tunnetaan myös nimellä Rolgoth. Vääntää käsien lisäksi myös puukaloja ja saa niillä myös kalaa. Motto: Yks heitto vielä! Ennätyskala: Niilinahven 50kg, 17.1.2009 Muut seurat: Suomen Haukiseura ry (SHS)      Ronin Top 5 suurimmat kalat: Niilinahven...

Porvoo 13.11.2004

Kauden vika reissu Porvooseen, femmoja haettiin taas, mutta kolmepuokki jäi suurimmaksi. Edellisen reissun jälkeen olin odotellut malttamattomana, milloin pääsemme uudestaan Porvoon vesille. Kolme tuskaista ja odotuksentäyteistä viikkoa kului ennen kuin saimme taas sovittua Vesan kanssa...

Porvoo 24.10.2004

Vesku ja Ron syksyisessä Porvoossa haukijahdissa. Kahdella fintsaplussalla päivästä muodostui Ronille paras ikinä! Olimme suunnitelleet Vesan kanssa koko syksyn ajan, että menisimme Porvooseen Kerkon mökille kalaan, mutta aikataulut eivät olleet sopineet yhteen. Nyt vihdoin oli...

Kaunissaari / Sipoo

Olimme monen vuoden tauon jälkeen taas Sipoon Kaunissaaressa tavoittelemassa Abun Kultakelaa ja mittaamatonta kunniaa, jonka Vuoden meritaimenkalastaja saa. Edellisestä kisasta olikin jo kulunut viisi vuotta, joten olihan se jo aikakin tulla taas kisoihin. Tauko johtui...

Australia 07/2002

Sergeant Baker ja muut Australian ihmetykset eli riuttakalastusta Coffs Harbourissa, Australiassa 15.7.02.

Parainen 04-05/2002

Herätyskello soi tasan seitsemältä, mutta en pompannut tikkana pystyyn, sillä edellinen yö oli tullut valvottua eikä unta ollut kuulassa kuin nelisen tuntia.