Australia 07/2002



Sergeant Baker ja muut Australian ihmetykset eli riuttakalastusta Coffs Harbourissa, Australiassa 15.7.02.

Mönkään menneen Cairnsin syvänmerenkalastusreissun korvaamiseksi oli pakko keksiä jotain, joten varasimme minulle ja Grantille (vaimon tädin miehelle), riuttakalastusreissun Coffs Harbourin edustalle. Retki oli huomattavasti halvempi kuin Cairnsissa: noin kahdeksan tunnin reissulle tuli hintaa 80 AUD per naama. Cairnsissa vastaava retki olisi maksanut 154 AUD. Charter-vene Oraran kipparina toimi Steve-niminen mukava ja kuulemma taitava heppu, jonka englanninkielestä oli välillä vaikea saada selvää, aussikorostus oli sen verran voimakas.

 

Reissun oli määrä alkaa 6.30, mutta saapuessamme venelaiturille kipparimme pähkäili tiukasti kaikuluotaimensa kanssa. Vika selvisi vihdoin ja hieman ennen seitsemää irtauduimme laiturista. Kalastajia oli meidän lisäksi kaksi muuta: uusi-seelantilainen Paul ja paikallinen vavanrakentaja Roy. Paul oli ollut eilen kalassa ja silloin saaliiksi oli tullut muutamia mukavia snappereita ja muita pienehköjä riuttakaloja. Ilma näytti kapteenin mukaan loistavalta, tuulta ei pitäisi juurikaan olla.

 

Ohjelmassa olisi ensin syöttikalojen hankkiminen. Ajellessamme kohti ensimmäistä pakkaa, josta kaloja pitäisi löytymän, muutama delfiini tuli morjenstamaan venettämme. Ne uivat ja hyppivät hetkisen veneemme vierellä, kunnes muuuttivat kurssiaan. Näimme vielä suuren merikilpikonnan matkalla pakalle. Pakalla ei ollut ketään kotona, joten otimme pienen siirtymän uuteen paikkaan, josta sitten kaloja alkoi tulemaan. Ongimme kalat silakkaraksia muistuttavalla virityksellä, jossa oli viisi koukkua. Suurin osa kaloista oli slimy mackerel -osastoa, mutta onnistuin niiden lisäksi vinssaamaan veneeseen yhden snapperin ja noin puoltoistakiloisen flatheadin, joka jumputti aika mukavasti siiman päässä. Steven mukaan kukaan hänen asiakkaistaan ei ollut aiemmin saanut noin isoa flatheadia syöttiongella (7000 Dööri, 0,50mm siima ja melkoinen kanki vapana), joten tunsin pientä ylpeyttä kalan joutuessa kylmäboksiin rauhoittumaan. Steve kertoi, että syötti ongella saa kyllä kaikkea mahdollista, eräskin naisasiakas oli saanut yhdellä nostolla kolme kappaletta 3 kg:n painoisia mahi maheja (=dorado, dolfiini). Pian sumpussa oli tarpeeksi syöttejä, joten suuntasimme kohti varsinaista kalapaikkaa South Solitary Island -nimisen saaren edustalle.

 

Paikalle saavuttuamme virittelin vapani kuntoon, laitoin syötiksi pari kalanpalaa, laskin koko hökötyksen painanvan lyijyklöntin avustuksella pohjaan ja aloin vetelemään rauhallisia houkutusvetoja. Steve viritteli muutamaan vapaan syöttikalan uimaan vapaasti kingfishien varalle. Kökimme paikalla yli tunnin verran, mutta yhden football fishin lisäksi en saanut muuta kuin töksejä, joita oli jonkin verran. Paul sai yhden pienen snapperin ja Roy yhden sergeant bakerin. Kalattomuuteen oli hyvä syy, sillä huomasimme kahden vasarapäähain kiertelevän venettämme. Ne eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita tarjoilustamme, joten Steve nosti ankkurin suosiolla ylös.

 

Siirryimme uuteen paikkaan, joka sijaitsi saaren länsipuolella olevan riutan vieressä. Tämä paikka osoittautui huomattavasti edellistä antoisammaksi, sillä välittömästi saatuamme syötit veteen niitä vietiin jo. Kaikki jäivät kuitenkin vain tärpeiksi, yksi sergeant baker tuli minulle ylös asti. Tämän jälkeen oli hiljaisempaa, kunnes Grantin vapa niiasti tavallista syvempään. Armottoman ja hikisen kelauksen jälkeen Steve haavi noin parikiloisen samsonfishin kannelle. Kylläpä paikallisilla kaloilla riittää puhtia tuumin, kun katselin Grantin vääntöä!

 

Hetki edellisen kalan jälkeen Roylla tärppäsi. Kala vaikutti samankokoiselta kuin Grantin, mutta Royn saatua pumpattua se vihdoin pinnalle paljastui sen olemus: todella kaunis, parikiloinen vaaleanpunainen tuskfish. Kuulemma herkullinen ruokakala, joten ei muuta kuin jäihin mun flatheadin ja Grantin samsonfishin seuraan. Juuri kun Steve sai laitettua kalan jäihin näimme komean loiskauksen toisen vapaana uivan syöttikalan kohdalla ja jarru alkoi kirskumaan. Kingfish! Steve nappasi vavan käteensä, teki vastaiskun ja antoi vavan vieressä seisovalle Paulille, jolla alkoi tiukka urakka. Kala syöksyili välillä syvyyksiin ja ui edestakaisin veneen perässä siiman leikatessa vettä. Viiden minuutin väsytyksen jälkeen näimme kalan, joka ei kapteenin pettymykseksi ollutkaan kingi vaan mack tuna eli makrillitonnikala, joka ei verisen lihansa takia ole kovin hyvä ruokakala. Tämä ei Paulia haitannut vaan hän jatkoi väsytystä virne kasvoillaan. Noin kymmenen minuutin jälkeen noin viisikiloisesta kalasta oli puhti poissa ja Steve haavasi sen veneeseen. Mack tuna on hyvä syöttikala, joten kapteenimme päätti pitää sen.

 

Kohta oli taas Grantilla kala kiinni, tällä kertaa ylös nousi upea sinisen ja kullan värinen devilfish, joka sai vapautensa takaisin. Milloinkohan on mun vuoro tuumin, kun viereinen vapa nyökkäsi rajusti. Nappasin vavan käteeni ja olin antamaisillani vastaiskua, mutta Steve neuvoi odottamaan muutaman sekunnin. Täräytin kunnon vastaiskun ja aloin kelaamaan vimmatusti. Kala tuntui todella raskaalta ja vaikka kuinka kelasin se ei vaan tuntunut tulevan pinnemmalle. Kalan veto yhdistettynä raskaaseen vapa-kelasettiin oli melkoisen uuvuttavaa, joten saatuani kalan vihdoin haavimisetäisyydellä oli hämmästykseni suuri: kala oli parikiloinen samsoni, samanlainen kuin Grantilla. Miten tuon kokoinen kala voi olla noin voimakas? Aivan uskomatonta!

 

Roy sai vielä yhden samsonin ja minäkin pääsin väsyttämään toista ison tuntuista kalaa, joka kuitenkin sai siiman poikki ennen kuin ehdin edes näkemään sitä. Taisi olla döörin jarru liian kirellä, vaikka Steve väittikin kalan puraisseen siiman poikki. Reissun viimeinen ja komein kala suotiin Grantille. Steve viritti elävän syötin yhteen vavoista, päästi siiman vapaaksi ja antoi kalan mennä. Yhtäkkiä kalan suunnassa loiskahti ja Steve vetäisi tiukan vastaiskun. Kingi! Kelasin syöttiäni raivolla pohjasta, kun Steve tarjosi vapaa meille. Grant ehti vapaan ensimmäisenä, mikä suoraan sanoen v..tutti hieman, olisin halunnut hoitaa tämän väsytyksen. Paska tsägä, että olin kerennyt juuri laskea syöttini pohjaan. Tämä kala oli ainakin yhtä villi ja voimakas kuin Paulin tonnari, joten Grantilla oli kädet täynnä töitä. Naama leveässä virneessä Grant väsytteli kalaa, joka ui edestakaisin pohjan tuntumassa eikä millään meinannut tulla pintaan. Kymmenen hikisen minuutin jälkeen kala oli veneen vierellä ja haavissa. Ei ollut kala kingi vaan jotain parempaa: viiden-kuuden kilon välillä oleva keltaevätonnikala, ruokakala parhaimmasta päästä! Uskomatonta, että viiden kilon kala antoi tuollaisen vastuksen. Miltäköhän normaalikokoinen eli noin 50 kiloinen keltaevätonnari tuntuisi siiman päässä…

 

Tonnarin jälkeen jatkoimme kalastusta tunnin-puolentoista verran, mutta kaloja ei enää kuulunut. Suurin osa kaloista oli tullut 11.30-12.30 välisenä aikana, joten taisi otti-ikkuna umpeutua meidän osalta. Palasimme takaisin satamaan kolmen aikoihin, otimme kuvia kaloista ja kapu pakkasi ne säilytyspusseihin. Kävellessä laiturilta autoa kohti jäimme hetkeksi ihmettelemään ammattikalastajien päivän saalista, joka koostui kymmenistä 40-70 kiloisista keltaevätonnareista. Tuollaisen haluun siiman päähäni joku päivä, sanoin Grantille, joka nyökytteli ja kertoi suurten kalojen tulevan paljon ulompaa, sieltä missä mannerjalusta päättyy ja suuret syvyydet alkavat.

 

Kaiken kaikkiaan retki oli unohtumaton elämys, vaikka suuria kaloja ei sattunutkaan kohdalle. Kyllä se vielä joku kerta. Australia olisi sopiva kohde FTK:n kymmenvuotisjuhlareissulle, voisimme vaikka vuokrata oman charter-veneen viikoksi käyttöömme! Ei paha…