Aikainen lintu pinnan alle

FTK Pikaraportti

Ajankohta06.06.2013 05:30-10:30
MukanaRon & Ville
MissäEspoo
Kalantulo

Jatkuvaa ilotulitusta, ei kalastamaan ehtinyt, kun piti koko ajan irroitella haukia.

OttipelitKemu-spinnerit
Bullet TimeAll the time
KelitAurinkoa ja pientä tuulta, vesi 22C, ilma 20-26C.
Yleisarvostelu9+

Kello soi 04:30, mutta odotettavissa oleva seura ja toiminta tekivät heräämisestä vain ja ainoastaan miellyttävää! Rivakka moottorimarssi kohti satamaa, ja puoli kuuden maissa Minttu-Puffetin lämpimät kupeet sulkivat meidät hellään syleilyynsä.

Siirtymä eteläisimmille merialueille ja spinnerit veteen. Viiden minuutin jälkeen Villen vapa niiasi terävästi ja todella tiukan GT-mallisen tappelun jälkeen 3,5kg rotevanhoikkaa haukea nousi kuvattavaksi 22C-asteisesta elinympäristöstään. Tästä peli sitten aukesikin, ja pääsääntöisesti parikiloiset puikot rankaisivat spinnereitämme 1,5h ajan tasaiseen tahtiin ahneesti. 

Auringon noustua ylemmäksi kalat kävivät varovaisemmiksi ja karkuutusten määrä lisääntyi huomattavasti. Ylös tulleet kalat olivat järjestään kiinni vain leuan kärjestä. Tapahtumaa oli kuitenkin käytännössä koko ajan, ja kävipä useammin kuin kerran, että sama kala näykki spinneriä useamman kerran saman kelauksen aikana.

Kalat olivat järjestään kaislikoiden reunassa ja sisällä, mutta spinnereillä harvan kaislikon sisään heittäminen käy onneksi helposti.

Kummallekin soturille vajaat nelkut parhaimmiksi kaloiksi yhteensä 21:n haagin tuloksella. Aivan mahtavaa meininkiä, reissuarvosanaa rokotti vain ja ainoastaan isompien kokojen puuttuminen!

 

Teksti & kuvat: Artistit