Ahvenanmaa 05/2001

Vesa soitteli pari viikkoa ennen H-hetkeä, että olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan kalareissulle Ahvenanmaalle. Tottakai olin kiinnostunut, ainoa este olisi koulu. Sain kuitenkin järjestettyä asiat siihen malliin, että pystyin lähtemään reissulle. Edellisestä Ahvenanmaan keikasta olikin jo kulunut aivan liian pitkä aika!

Torstai 3.5.

Lähdimme aamulla aikaisin kohti Turkua, sillä lautta Maarianhaminaan lähtisi sieltä klo 9. Kulkupelinä oli Vesan auto, johon saimme juuri ja juuri lastattua kaikki tavaramme. Automatka sujui rattoisasti, en tuntenut Villeä ja Jakkea entuudestaan, mutta eipä haitannut. Pian alkoi läppä lentää vapautuneesti.

Saavuimme Turkuun hyvissä ajoin ja ennen laivaan lastautumista kävimme vetäisemässä paikallisella Nesteellä aamukahvit ja sämpylät. Laivamatka sujui leppoisasti seisovassa pöydässä herkutellen, jonka jälkeen otimme pienet tirsat ja kävimme tax freessä. Soitin Lasselle ja pyysin häntä hommaamaan meille veneen, jotta pääsisimme testaamaan muutamaksi tunniksi Maarianhaminan lähivesiä, jotka olivat olleet tuottoisia edellisellä reissulla.

Satamaan saavuttuamme etsimme käsiimme ensiksi Lassen, joka oli saanut Roffelta Ro-No-Rentistä kymppiheppasen veneen käyttöömme neljäksi-viideksi tunniksi. Venerannassa heitimme ensiksi varusteet niskaan ja roudasimme kaikki rojut veneeseen. Slemmernillä emme voisi kalastaa, siellä oli kevätrauhoitus päällä, joten ostimme luvat Önningbyn alueelle. Önningbystä oli aiemmalla reissulla noussut kaloja mukavasti.

Huomasimme, että tuuli oli melkoisen navakka ja aallokko korkeaa, kun jo ensimetreillä veneen pohja lainehti sisään pärskyneestä vedestä. Onneksi oli kelluntahaalari päällä ajattelin, kun katsoin Vesan ja Villen nyt jo märkiä vaatteita. Venettä oli pakko ajaa pienellä kaasulla, jotta veneen sisäpuolella oleva vesimäärä pysyisi mahdollisimman pienenä. Ajettuamme Lemströmin kanavaan tuuli hiukan hellitti otettaan ja toisella puolella aallokko olikin jo pienempää. Ei muuta kuin kuvat vetoon!

Laitoin siiman päähän juuri valmistuneen 15cm:n Siniraita-ukon, johon en ollut ehtinyt laittaa kuin muutaman kerroksen parkettilakkaa. Varsinaista kestävää uistinlakkaa en ollut voinut vielä käyttää, sillä uistin olisi pitänyt antaa kuivua ainakin viikon vielä, mutta silloin en olisi sitä voinut ottaa mukaan. Vaappu ehti uida muutaman minuutin, kun sitä jo vietiin! Syntyi aikamoinen härdelli, kun yritimme vaihtaa kuskia kovassa aallokossa ja samalla pitää tuntumaa kalaan. Homma luonnistui jotenkin, moottoria emme sammuttaneet ollenkaan vaan väsyttelin valmiiksi laiskahkoa kalaa sydän innosta pamppaillen. Kala tuntui aika raskaalta, mikä tietenkin johtui myös siitä , että vene oli koko ajan liikkeessä. Lopulta kala nousi syvyyksistä Siniraita tukevasti kitalaessa kiinni. Vesa nosti kalan käsin veneeseen ja puntari näytti 3,8kg. Kiva aloitus, joskin luulin kalaa aluksi isommaksi. No, pari minuuttua vasta mennyt, mitäköhän tästä vielä kehkeytyy, ajattelin Vesan laskiessa kalaa takaisin. Vaapun maalipinta oli jo kärsinyt melkoisesti, harmitti ettei ollut ehtinyt lakata sitä kunnolla. Eipä tuo mitään, maalataan se kotona uudelleen, mietin laskiessani sitä uudelleen pyyntämään.

Kovassa tuulessa heittämisestä ei tullut mitään, joten tyydyimme uistelemaan. Olisin tiennyt edellisestä reissusta viisastuneena muutaman hyvän heittopaikan, mutta tällä tuulella ei vene pysyisi edes paikallaan. Puolitoista tuntia vaappuja hinailtuamme suuntasimme veneen kokan aiemmalle ottipaikalle, jonka lähettyviltä Vesalle sitten tarttui sinihopeiseen Super Shadiin joku vedenalainen otus. Vesa kelaili mörököllin rauhallisesti veneen viereen, josta se nostettiin veneeseen punnittavaksi. Hauki 4kg oli tuomio. Komea kala, josta otin kuvan ennen vapauttamista. Tämän jälkeen uistelimme paikalla vielä hetken, mutta sitten alkoi Vesaa ja Villeä viluttamaan siihen malliin, että oli pakko lähteä takaisin rantaan. Pojat vannoivat läpimärkinä, että ensi kerralla heilläkin olisi kelluntapuvut niskassa. Vahingosta viisastuu…

Rantaan tultuamme oli vuorossa totaalinen vaatteidenvaihto Veskulla ja Villellä. Mullakin oli pikkuisen kosteat vaatteet, ilmeisesti vettä oli päässyt valumaan kauluksesta sisään. Operaation suorittamisen jälkeen lähdimme etsiskelemään ruokakauppaa, jota ei meinannut löytyä sitten millään! Lopulta taisimme löytää paikallisen Sparin, josta saimme sitten perussafkat mökille. Kauppareissun jälkeen oli sitten aika lähteä ajamaan kohti Getaa ja mökkiämme.

Löysimme Kasvikiin kivuttomasti eikä aikaakaan, kun mökki-isäntämme Boris oli jo paikalla opastamassa mökin käyttöä. Mökki oli tosi jees, oli astianpesukoneet ja kaikki. Ainoastaan sauna puuttui, mutta rantakallion päältä se löytyisi. Asetuimme taloksi ja aloimme kokkaamaan jotain kevyttä iltapalaa tyyliin Atrillia ja Turun sinappia…

Rantasauna oli varattu meille puoli yhdeltätoista, mutta saavuttuamme paikalle siellä oli vielä täysi miehitys päällä. Tupa oli täynnä enemmän tai vähemmän humaltuneita hurreja, anteeksi ruåtsalaisia. Hätistelimme ne pois ja painuimme löylyyn. Yksi sveduista, Lasse, pyrki väksin löylyyn kanssamme ja pienen kädenväännön jälkeen päästimme sällin lauteille. Kaveri oli melkoisessa tuiskeessa ja saimmekin monet naurut kuunnellessamme sen juttuja. “Varför tänker alla finländare att svenskarna är homosexuell?” oli Lassen lempilohkaisu, jota se sitten kyseli vähän väliä. Yritimme antaa vastausta, mutta eihän se mennyt äijän viinasta turvonneeseen kaaliin sitten millään. Kävimme Villen kanssa uimassa ja pitihän Lassenkin näyttää etteivät svenskapojkarna ole pekkaa pahempia. Huonostihan siinä meinas käydä, kun ei askeleet oikein osuneet laiturin portaisiin, mutta saimme ongittua hemmon pois vedestä kuitenkin. Lopulta Lassen poika tuli hakemaan isänsä pois remuamasta. Sääli poikaa, joka oli varmaan joku 14-vuotias…

Saunan jälkeen tallustimme rentoutuneina takaisin mökille ja hetken hengailun jälkeen painuimme yksimielisesti pehkuihin. Huomenna olisi pitkä päivä edessä.

Perjantai 4.5.

Aamulla heräilimme ilman turhia kiireitä ja tuhdin aamupalan jälkeen lähdimme liikkeelle noin ysin maissa. Venerannassa meitä odotti kaksi Terhiä 5 hepan moottoreilla. Ei mitään muskeliveneitä siis, mutta tärkeintähän on, että vene kelluu ja liikkuu eteenpäin! Ilma oli puolipilvinen ja melko heikkotuulinen. Lähdimme kohti pohjoista, jossa kartan mukaan pitäisi olla sopivan rikkonaista aluetta, missä pitäisí kalojenkin viihtyä.

Olimme uistelleet Vesan kanssa tuloksetta jo noin kolmisen tuntia. Tärppejä ei ollut kuulunut, vaikka kaloja näkyi luotaimessa runsaasti. Soitto Villelle vahvisti sen ettei kala ollut tänä aamuna syönnillä. Sovimme, että nyt olisi lounaan aika ja sen jälkeen kokeiltaisiin uudestaan, josko kala söisi illemmalla paremmin. Rannassa kuulimme, että Lasse oli tas ollut asialla ja melkein pudonnut veneestä rantautuessamme. Ei mikään yllätys, sillä eilisen meinigin jälkeen tasottavia oli varmaan todella tarvittu.

Lähdimme uudestaan liikkeelle puoli viiden aikaan, kun olimme ensin hakeneet motivaatiota katselemalla töllöstä kuinka Kuubassa kalastetaan kunnon KALOJA. Päätimme yksimielisesti vielä joskus lähteä kalareissulle kyseiseen mestaan… Illan suunnitelmana oli uistella ja heitellä lähivesillä. Uistelimme pienen pätkän, kunnes tulimme pieneen lahdukkaan, johon jäimme heittelemään. Ensimmäinen hauki nappasi Vesan uittamaan siniseen Ahaneeseen lahdukan edustalta pienen niemekkeen edestä. Katselimme Jaken kanssa vierestä, kun kala koukattiin veneeseen. Silmämääräisesti punnittuna kala oli noin parikiloinen. Jatkoimme heittelyä niemen kupeella ja hetken päästä omaa sinistä Krokkariani vietiin. Kala oli hiukan yli puolikiloinen hauentumppi, joka sai vapautensa takaisin välittömästi. Hetken päästä noin puolet edellistä vielä pienempi tarrasi Jaken lusikkaan. Kala oli siis liikkeellä, mutta missä kaikki isommat luurasivat?

Heittelimme Kasvikin lahden alueen ilman tapahtumia ja päätimme siirtyä uisteluun, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä 15cm:n Siniraitaa vietiin tiukassa tärpissä. Hinasin 1,8kg:n jeddan veneeseen ja otimme sen mukaan ruokakalaksi.

Seuraava tapahtuma oli Engrundsfjärdenin länsirannalla, jossa heittelimme pitkän kaislikon kuvetta. Siiman päässä ui hopeinen Bomber, jota ensin käytiin töksäyttämässä. Kelasin vähän matkaa eteenpäin ja pysäytin kelauksen, jolloin kala nappasi. Kaveri oli aika vihainen, mikä taisi johtua siitä, että se oli kiinni kyljestään. Ilmeisesti hauki oli seurannut uistinta ja kun pyäsytin sen ja nykäisin uudestaan liikkeelle oli se tarttunut seuraavaan kalaan. Tämänkin 1,9kg:n kalan otimme ylös asti. Huomenna olisi siis haukikörpäkkää tarjolla.

Loppuilta sujui tapahtumitta, jännitys tarjosi kuitenkin yhtäkkiä tyhjästä noussut sankka sumu, joka peitti näkyvyyden lähes totaalisesti. Löysimme mökkirantaan kuitenkin helposti aivan rantoja pitkin ajellen, sillä selällä olisimme olleet aivan hukassa. Kiveenajolta emme kuitenkaan välttyneet. Potkuri kolhaisi kiveä aivan venerannan lähellä, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Rannalla tarkastimme potkurin, joka oli saanut iskua aiemminkin kolhuista ja lohkeilevasta maalista päätellen. Onneksi oli lukko auki, jolloin kone pääsi nousemaan iskun voimasta ylös. Vesa ja Villekin saapuivat juuri sumun keskeltä, mutta ilman uusia kalatapahtumia.

Rannassa oli joku äijäporukka perkaamassa hirmuista ahvensaalista, jonka seassa oli muutama hauki ja pari nättiä säynettä. Katselimme hetken kateellisina komeaa saalista ja perkausoperaatiota, kunnes menimme uteliaisuudesta tiedustelemaan, että mistäpäin tuommoisia tulee? Äijät neuvoivat meitä heräämään aamulla jo ennen auringonnousua ja suunnistamaan muutamalle matalikolle, josta abua pitäisi nousta jigillä kuin suokuokalla! Tästähän me innostuimme ja päätimme nousta todella aikaisin aamulla assujahtiin.

Lauantai 5.5.

Kännykän kello soi vaativasti viideltä aamulla. Abut eivät odottaisi mattimyöhäisiä! Vaikka kalastuksentäyteinen päivä odotti, niin herääminen oli todella vaikeaa. Ulkona oli vielä aivan pimeää, aurinko nousisi vasta tunnin kuluttua. Jengi heräili hissukseen ja aloimme tekemään jotain kevyehköä aamiaista. Näin aikaisin ei kenelläkään ollut oikein ruokahalua. Muutaman leivänpalan sai kurkusta alas musta sumppi kyytipoikana, mutta siihen se jäi. Lounaalla syötäisiin sitten tuhdimmin.

Tämän aamun taistelupareina olisivat minä ja Ville ja toisessa veneessä Vesa & Jakke. Ensimmäinen potentiaalinen paikka olisi eilisten herrojen osoittama pintakivikko Engrundsfjärdenillä. Ankkuroimme veneemme tuulen yläpuolelle kivikon eteen ja aloimme syytämään jigejämme veteen. Taisi olla toinen heitto, kun ensimmäinen vajaa kolmesatanen abborre tarrasi siniseen kalajigiini. Mutta tähän se saalis sitten jäikin, Ville sentään kuritti yhtä kiloista haukea hetken ennen kuin laski sen armollisesti vapaaksi.

Jiggailimme eilen hyviksi mainostetuilla paikoilla, mutta laihoin tuloksin. Vesalla ja Jakelle ei kulkenut juurikaan paremmin. Molemmat olivat saaneet muutamia ahvenia eli syönti oli tänä aamuna siis todella heikkoa, totesimme aavistuksen verran pettyneinä eilisten hehkutusten jälkeen. Jatkoimme kalastusta kuitenkin sisukkaasti, mutta puolenpäivän aikoihin oli pakko tunnustaa etteivät meidän taitomme riittäneet jallittamaan paikallisia abuja tai sitten ne olivat vain yksinkertaisesti syömälakossa. Taivuimme vahvasti jälkimmäiselle olettamukselle, sillä eihän näin kokeneiden kalamiesten taidoissa voinut olla kyseenalaistamista, eihän?

Mökille tultaessa huomasimme, että toinen venekuntamme oli jo saapunut eikä pojilla ollut avainta. Noh, mitäpä tuosta, eivät olleet kauaa joutuneet odottamaan. Mökillä aloimme välittömästi valmistamaan lounasta, joka olisi Vesan bravuuri eli haukikörpäkkä. Ruoka maistuikin taivaalliselta, olihan siinä paljon rasvaa ja suolaa eli juuri sitä raavas suomalainen mies tarvitsee elääkseen ja selviytyäkseen rasittavan kalastusretken koettelemuksilta! Ruoan jälkeen maistui sitten kunnon päiväunet. Jakke päätti mennä ulos nauttimaan keväisestä auringonpaisteesta ja Kapteeni Morganista…

Illan kalastus jatkui viiden kieppeillä, jolloin raahauduimme venerantaan unihiekat vielä silmissä, mutta hyvin levänneinä. Illan kalastuksen kulku olisi samanlainen kuin eilen eli lähivesillä pyörittäisiin. Uistelimme lahden pohjukkaan, jossa heitimme ankkurin ja aloimme jiggailemaan. Vesan kaiun mukaan paikalla olisi rutosti kalaa, niin pientä kuin isoakin. Vaihdoin siiman päähän 5″ kalajigin ison toivossa. Toivo oli turha, ei kalan kalaa mulle. Vesa sitä vastoin sai vihreällä kalajigillä parikiloisen hauen noin viiden metrin syvyydestä. Kala oli siis melko syvällä. Kannattaisi siis uistella mieluummin.

Uistelu oli heittelyä kannattavampaa, sillä sain reissun antoisammaksi uistimeksi osoittautuneella 15cm:n Siniraidalla kaksi haukea, toinen painoi 1,75kg ja toinen himpun alle kilon. Vesa sai vielä 15cm:n Nilsullaan myös yhden kalan, jonka tärppi tuntui tosi tiukalta. Oli ilmeisesti ampunut suoraan sivulta vaappuun kiinni tai jotain. Ville & Jakke olivat päässeet myös kalan makuun, molemmat olivat saaneet kiloiset perusjöötit ja Jakke vielä lisäksi 30cm:n hirmun!

Kunnon mammahauista ei näkynyt jälkeäkään koko reissun aikana. Naapurimökin porukka oli saanut kuitenkin eilen 6 kilon hauen, joten oli niitä isojakin liikkeellä, mutta olivat aika harvassa näköjään. Myöhäinen kevät taisi olla osasyynä huonoon kalantuloon, mutta sovimme, että tänne tultaisiin vielä joskus uudestaan koettamaan onneamme.

Sunnuntai 6.5.

Päivä valkeni aurinkoisena kuin pilkaten lähtöämme. Tänään emme ehtisi enää kalastaa Kasvikissa, mutta tarkoituksena olisi käydä yrittämässä torstaisilla paikoilla mikäli tuuli sen sallisi. Aamupäivä kului mökkiä siivotessa ja paikkoja kunnostaessa ja noin kymmenen aikaan lähdimme Maarianhaminaan.

Slemmernillä puhalteli taas tuuli siihen malliin ettei veneilystä tulisi mitään, joten päätimme ajaa Lemströmin kanavalle ja heitellä rannalla jonkin aikaa. Nappasin sinisellä Krokkarilla pari haukea kanavan pohjoisrannalta, molemmat olivat vajaan kilon painoisia puikkareita. Villekin jallitti yhden veijarin siimansa päähän, mutta Vesalle ja Jakelle meni munat pataan. Heittelimme vielä etelärannalla, mutta tuloksetta. Puolenpäivän aikaan lähdimme Maarianhaminan keskustaan syömään jotain lounaanpoikasta.

Lounaan jälkeen ajoimme lauttasatamaan, jossa jo olikin melkoinen jono autoja. Vetäsimme jonon perälle ja aloimme odotella lautan saapumista. Hetken päästä se saapuikin ja ajoimme kärrymme laivaan ja lähdimme ohrapirtelölle. Rankka reissu oli vaatinut veronsa ja laivan käytävällä maistui uni. Nukkuminen ei vain ollut niitä helpoimpia asioita, kun vieressä remusi äänekäs lauma kakaroita. Lauttamatka sujui suuremmitta kommelluksitta, kuten myös automatka Turusta. Kotona saattoi todeta, että reissu oli ollut oikein antoisa ja hauskaa oli ollut, joten eiköhän oteta syksyllä uusiksi!

-Ron