Fishing Team Kalu

Parainen 04-05/2002

Herätyskello soi tasan seitsemältä, mutta en pompannut tikkana pystyyn, sillä edellinen yö oli tullut valvottua eikä unta ollut kuulassa kuin nelisen tuntia.

Parainen 10/2001

Syksyn kalareissun kohteeksi oli tällä kertaa osunut Parainen ja Björkholman lomasaari. Kohdetta oli mietitty niin ohraisen kuin päätteenkin äärellä ja kun Kurtin ja Gullin (?) isännöimä Björkholma osoittautui edulliseksi ja kalaisaksikin mainostetuksi kohteeksi (Tuiskusen, Pokan...

Jukka Manner

A.k.a. Proffa. Lähestyy asiaa tieteelliseltä kannalta, tietää myös jonkin verran tietoliikenteestä. Ehkä Suomen tai ainakin FTK:n eniten mediaseksikäs haukiprofessori, joka kalastaa vain dööreillä ja jonka mökkilaiturista tulee enemmän kalaa kuin keskivertoa paremmalta FTK-reissulta. Ei kaihda gearihankintoja...

Ahvenanmaa 05/2001

Vesa soitteli pari viikkoa ennen H-hetkeä, että olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan kalareissulle Ahvenanmaalle. Tottakai olin kiinnostunut, ainoa este olisi koulu. Sain kuitenkin järjestettyä asiat siihen malliin, että pystyin lähtemään reissulle. Edellisestä Ahvenanmaan keikasta olikin jo...

Karibia 12/2000

Villen puolenpäivän mittainen kalastusretki Karibianmeren aalloilla. Olimme silloisen vaimoni kanssa hieman myöhästyneellä häämatkalla Karibialla Dominikaanisessa tasavallassa joulukuussa 2000. Hotellin kautta oli mahdollista tilata syvänmerenkalastusreissu, ja tämä tilaisuus piti luonnollisesti käyttää hyväkseen. Tutustuttani eri järjestäjien (=veneiden)...

Jarkko Mattila

Käärmeiden ja hydrauliikkaa käsittelevien opetusohjelmien vankka aisankannattaja. Innostuu sikareista, saparoista ja ratsastussaappaista. Entisessä elämässään jediritari in a galaxy far, far away.  Kultamerkeillä palkittu Suurkalastaja. Motto: Morgan auttaa vitutukseen. Ennätyskala: Hauki 4,5 kg , Porvoo 06.04.2007....

Vesan 11,2 kg hauki

ISON saamisesta onkin kulunut jo hieman aikaa, mutta kaikki sai alkunsa vuonna 1996, jolloin olin suorittamassa velvollisuuttani Valtion leivissä 11 kk. Oli kesäkuun 16. päivä ja olimme menneet vanhempieni kanssa mökille pistämään sitä kuntoon lähestyvää...